Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

"Ruuasta en pihistä" – Näin Roosa Kattelus, 21, saa opintotuen ja opintolainan riittämään

Teksti:
Anne Ventelä
Kuvat:
Wille Nyyssönen
Julkaistu: 14.8.2023
|
Muokattu: 14.8.2023
Tampereella opiskeleva Roosa Kattelus, 21, kertoo pohtivansa tarkkaan, mihin rahansa käyttää. Jos pitää säästää, hän nipistää ravintolariennoista tai maksullisista opiskelijatapahtumista.

Roosa Kattelus, 21, Tampere:

”Kun kaksi vuotta sitten aloitin opintoni ja muutin ensimmäistä kertaa omilleni, olin rahan suhteen aika varovainen. Nykyään en enää hirveästi stressaa. Kun opintotuki tulee tilille, maksan vuokran ja katson, paljonko rahaa jää käyttöön.

En ole asettanut itselleni budjettia, mutta mietin, mitä ostan. Ruokakauppaan teen ostoslistan. Teen yleensä ruokaa itse ja koetan valita edullisia ja suomalaisia tuotteita. Vaatteita tai muuta tavaraa ostan aika harvoin ja silloinkin mietin tarkasti, mitä oikeasti tarvitsen.

Välillä rahaa kuluu vähän enemmän esimerkiksi opiskelijatapahtumiin tai ravintoloihin. Silloin voin joutua säästämään seuraavassa kuussa. Ruoasta en pihistä. Jos pitää säästää, mietin tavallista tarkemmin, menenkö maksullisiin opiskelijatapahtumiin tai ravintolaan syömään.

Tuloni ovat samat joka kuussa. Saan opintorahaa ja asumistukea, ja lisäksi olen nostanut molemmilta opiskeluvuosiltani maksimimäärän opintolainaa. Käytän sitä 650 euroa kuukaudessa.

En ole vielä tehnyt töitä opintojen ohella. Kaksi ensimmäistä opiskeluvuotta olivat muutenkin rankkoja. Jos kolmantena vuonna vähän helpottaa, voisin työskennellä satunnaisesti.

En usko, että käyttäisin rahaa kovinkaan eri tavoin, vaikka sitä olisi käytössä enemmän. Ehkä voisin ruokakaupassa ostaa vähän kalliimpia tuotteita tai jotain kauppalistan ulkopuolelta.

Rahani eivät ole vielä koskaan loppuneet kesken kuuta, mutta toisaalta opintotuesta ja -lainasta ei jää mitään säästöön. Olen kuitenkin tehnyt kesätöitä yläasteen lopusta asti ja kerryttänyt palkasta säästöjä. Minulla on säästötili, ja olen sijoittanut rahastoihin ja laittanut ASP-tilille jonkin verran.

Voisin säästää vuokrassa, jos asuisin vaikka kimppakämpässä. Sellaista en kuitenkaan ole harkinnut. Olen opintojeni alusta asti asunut vanhempieni omistamassa pienessä vuokrakaksiossa. Se oli helppo valinta. Ajatuksena on, että poikaystäväni muuttaa luokseni, kun aloittaa opintonsa Tampereella.”

ROOSAN TULOT KUUKAUDESSA:

Opintoraha, asumistuki ja opintolaina opintokuukausille jaettuna 1 250 €/kk

ROOSAN MENOT KUUKAUDESSA:

Vuokra, sis. vesi ja sähkö 740 €

Puhelin- ja nettilaskut 24 €

Vakuutus 28 €

Paikallisliikenteen bussilippu 23 €

Muu julkinen liikenne (esim. junat) 10–50 €

YTHS-terveydenhoitomaksu 6 €

Opiskelijajärjestön jäsenmaksu 2 €

Opiskelijaliikuntajäsenyys 7 €

Ruoka 100–150 €

Muut ostokset (esim. vaatteet) 10–50 €

Viihde (esim. Spotify, leffat) 6,5–30 €

Ravintolat, kahvilat, baarit 50–70 €

Menot yhteensä noin 1 000–1 200 €/kk

Lue myös

Lisää aiheesta