Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Onko nyt oikea aika ostaa asunto? Asiantuntija kertoo, miten heiluviin korkoihin kannattaa suhtautua

Teksti:
Anne Ventelä
Kuvat:
Suvi Suitiala
Julkaistu: 15.4.2024
|
Muokattu: 15.4.2024
Jossittelu ei ole asuntokaupoilla järkevää, sanoo S-Pankin kehityspäällikkö Annemari Airaksinen. Asunto kannatta ostaa, jos talous on kunnossa ja on valmis sitoutumaan asuntoon.

Ensiasunnon osto on yksi elämän suurimpia taloudellisia päätöksiä. Ensimmäisen suuren lainan otto voi hirvittää – etenkin juuri nyt, kun maailmalla kuohuu. Muun muassa koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat luoneet asuntokaupoille epävarmuutta ja arvaamattomuutta. Lainojen korot ja muut elämisen kustannukset ovat korkealla, ja asuntojen hintakehitystä on vaikea ennustaa.

Kannattaako asuntokaupoille ryhtyä nyt, vai pitäisikö odottaa? Vai menikö otollisin hetki ehkä jo?

Talouden kehitystä ei voi ennustaa

S-Pankin kehityspäällikkö Annemari Airaksinen ei pidä jossittelua järkevänä.

”Monessa asiassa voi katsoa taaksepäin ja miettiä, että otollisin aika meni jo. Jos esimerkiksi ensiasunnon olisi ostanut vuoden 2023 puolella, ei siitä olisi tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa”, Airaksinen sanoo.

Varainsiirtoverovapaus oli iso kannustin ensiasunnon ostajalle. Joulukuussa 2023, kun verohuojennus oli vielä voimassa, asuntokauppa nousi 33,3 prosenttia edellisvuoden joulukuuhun nähden, kertoo Kiinteistövälitysalan keskusliitto.

Nytkin on kuitenkin tietyllä tapaa otollisempi aika ostaa ensiasunto kuin viime vuonna, Airaksinen sanoo. Esimerkiksi ASP- eli asuntosäästölainan enimmäismääriä nostettiin huhtikuun 2024 alusta lähtien.

Ensiasunnon ostoa tänä vuonna voi puoltaa sekin, että korkotason on ennakoitu lähtevän laskuun. Silti asunnon ostoa ei kannata jäädä odottelemaan liian pitkäksi aikaa, Airaksinen sanoo.

”Kukaan ei voi ennustaa talouden kehitystä. Jos jää odottamaan parempia aikoja, voi odottaa vuosia. Jos ostaminen on oman elämäntilanteen kannalta mahdollista, on juuri silloin hyvä aika ostaa.”

Asuntosäästölainalla alkuun

Millainen sitten on se hyvä elämäntilanne, joka mahdollistaa ensiasunnon oston? Airaksisen mukaan olennaista on, että on vakituiset tulot, riittävästi säästöjä ja halu sitoutua asuntoon ja lainan maksuun.

”Jos ei ole varma, millaisessa asunnossa tai millä alueella haluaisi asua, ei rahojaan kannata kiinnittää omistusasuntoon. Vuokralla asuminen on huolettomampaa ja joustavampaa.”

Airaksisen mukaan ensiasunnon ostajan kannattaa useimmiten asennoitua siihen, että asunto tuskin täyttää ihan kaikkia asumiseen liittyviä unelmia. Jokaisen on hyvä miettiä, mistä on valmis tinkimään. Asuntotoiveet täytyy suhteuttaa lainansaantimahdollisuuksiin.

Ensiasunnon ostamista helpottaa ASP-laina. Se on valtion tukema järjestelmä ensiasunnon hankintaan 15–44-vuotiaille. ASP-lainaa voi saada Helsingissä 215 000 euroa ja Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 160 000 euroa. Turussa ja Tampereella määrä on 140 000 ja muissa kunnissa 120 000 euroa.

Ensiasunnon ostamista helpottaa ASP-laina.

ASP-tilille säästetyille rahoille saa normaalia paremman koron verovapaasti, ja ASP-lainan korko on normaalin asuntolainan korkoa edullisempi. Keväästä 2024 lähtien ASP-lainaa on voinut asunnon sijaintikunnasta riippuen saada 15 000–25 000 euroa enemmän kuin aikaisemmin. Näin ASP-lainalla voi rahoittaa esimerkiksi suuremman asunnon kuin ennen tai ensiasunnon voi saada entistä paremmalta sijainnilta.

Ensiasunnon ostajalla tulee olla omia säästöjä sen verran, että ne vastaavat 5–10 prosenttia asunnon kauppahinnasta. ASP-lainassa vakuudet ovat automaattisesti kunnossa, koska tilin omistaja on säästänyt rahaa tilille useamman vuoden ajan. Jos omia säästöjä ei ole, voi hyödyntää esimerkiksi mahdollisia vanhempien vakuuksia tai maksullista takausta.

”Lisäksi lainan määrä ja kuukausittaiset lyhennyserät pitää pystyä mitoittamaan niin, että lyhennyksiin menisi noin 30–40 prosenttia tuloista”, Airaksinen sanoo.

Varaudu myös muihin kuluihin

Omistusasunnossa lainanlyhennyksen ja korkojen päälle tulevat mahdolliset remonttikulut sekä sähkö- ja vesimaksut. Asunto-osakeyhtiössä asuja maksaa myös yhtiövastiketta ja mahdollista rahoitusvastiketta. Omakotitalossa kiinteitä maksuja ovat esimerkiksi kiinteistövero ja jätehuoltomaksut.

Jo lainaa harkitessa tulee miettiä myös sitä, miten selviää mahdollisista koron nousuista, yllättävistä remonteista tai siitä, jos omat tulot laskevat merkittävästi. Airaksinen suosittelee tutustumaan lainanantajien ehtoihin ja lisäpalveluihin.

”S-Pankissa lainalle voi sopia kiinteän koron viideksi tai kymmeneksi vuodeksi. Tänä aikana lainan kuukausierä ja korko eivät muutu. Lisäksi lainaan voi tarvittaessa saada lyhennysvapaata, jonka aikana maksetaan vain korkoa.”

S-Pankki tarjoaa myös lainaturvavakuutuksia kuoleman, tapaturmien tai työkyvyttömyyden varalle. Jos pahin toteutuisi, jäljellä olevan lainan tai osan siitä voi maksaa pois vakuutuksesta saatavalla rahalla.

Monta hyvää syytä omistaa asunto

Kun maksat asuntolainaa, kerrytät omaa varallisuuttasi sen sijaan, että lyhentäisit vuokrarahoilla jonkun toisen lainaa. Jos taloustilanne yllättäen muuttuu, voi asuntolainan maksuun järjestää joustoa, jollaista harvalta vuokranantajalta heruu. Ja kun koti on oma, ei kukaan voi yllättäen irtisanoa vuokrasopimusta.

Jos omat säästöt eivät riitä ensiasunnon ostamiseen, Airaksinen kannustaa säästämään.

”Jo pienillä summilla voi kartuttaa pesämunaa. Se, että rahaa saa säästöön, ruokkii säästöhalukkuutta.”

S-Pankin asiakas voi kartoittaa säästötavoitteitaan ja itselle sopivia säästämisen keinoja maksuttomasti sijoitusasiantuntijan kanssa. ASP-tilin lisäksi säästäminen onnistuu myös esimerkiksi S-mobiilin Säästäjä-palvelussa.

Lue myös

Lisää aiheesta