Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Luonkosin kosmetiikkatuotteissa käytetään esimerkiksi metsämikrobeista tehtyä uutetta, kauraa, ohraa ja savea.

”Yhdellä tuotteella pärjää pitkälle” – Naantalissa valmistetaan ihonhoitokakkuja zero waste -ajatuksella

Teksti:
Tiiu Pohjolainen
Kuvat:
Mikko Hannula, Vesa Tyni
Julkaistu: 13.10.2021
|
Muokattu: 5.10.2021
Luonnonkosmetiikaa valmistavan Luonkosin perustajanaiset tietävät metsän myönteiset terveysvaikutukset. He pakkaavat hyvää tekeviä ominaisuuksia kosmetiikkatuotteisiin metsäpölynä. Kolmen naisen perustama yritys korostaa erityisesti vastuullisuutta.

3 naista kolmen tuotteen voimalla

Luonkos perustettiin syksyllä 2018 pitkän pohjatyön ja tuotekehityksen jälkeen. Kolme perustajaa – Piritta Fors, Miia Leino ja Jonna Vesterinen – lanseerasivat samalla kertaa Luonkosin ja sen kolme ensimmäistä puhdistuskakkua. Tuotekehityksestä vastaavat Miia ja Jonna, Piritta keskittyy toimitusjohtajan tehtäviin.

”Olemme aikoinaan työskennelleet Miian kanssa Turun Sokos Wiklundin kosmetiikkaosastolla. On mukavaa, että meidän tuotteitamme on nyt siellä myynnissä”, Jonna Vesterinen naurahtaa.

1000+ mikrobia metsästä

”Lanseerasimme ensimmäisenä maailmassa kuluttajille metsämikrobiuutetta sisältävää kosmetiikkaa”, naiset kertovat.

Metsäpohjaisten tuotteiden taustalla on yhteistyö tutkijavetoisen Uute Scientific -yrityksen kanssa. Patentoitu mikrobiuute on saanut Luonkosissa kutsumanimekseen metsäpöly. Metsäpölytuotteet sisältävät metsästä saatua aitoa uutetta, ei laboratoriossa viljeltyä. Tummassa jauheessa on tuhansia kotimaisen metsän mikrobeja.

1 kakku korvaa monta

”Olemme tekemässä kosmetiikan vallankumousta kakkujemme kanssa”, sanoo Luonkosin toimitusjohtaja Piritta Fors.

Yritys valmistaa Naantalissa kakkumuotoon tiivistettyjä ihonhoitotuotteita.

”Esimerkiksi kasvoille tarkoitetussa puhdistuskakussa tausta-ajatuksena on, että yksi tuote riittää päivittäiseen puhdistusrutiiniin. Kakku puhdistaa, mutta myös kosteuttaa ja ravitsee ihoa”, kertoo tuotekehityksestä vastaava Miia Leino.

”Kun yhdellä tuotteella pärjää pitkälle, pääsee myös eroon ylimääräisistä muovipurkeista”, Fors täydentää.

0-toleranssi muoville

”Vastuullisuus on yrityksemme ja tuotteidemme DNA:ssa”, Piritta Fors toteaa. Muovittomuus oli yrittäjille alusta lähtien itsestäänselvyys.

Öljypohjaisia tuotteita ei pakata totuttuun tapaan muovin sisään, vaan kartonkiin. Pakkaukset painetaan elintarvikevärein, eikä niitä koota perinteisesti liimaten.

1400-luvulta lähtien perimätietoa

Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja on Suomen vanhin kansankielinen lääkintää käsittelevä kirja. Se lienee koottu 1400-luvulla. Luonkosin tuotteet valmistuvat samassa kaupungissa kuin kunnianosoituksena birgittalaisluostarin yrttitarhojen tietomäärälle.

”Luonkos on vahvasti naantalilainen yritys. Tuotteissamme käytetään suomalaisten lempiraaka-aineita: kauraa, ohraa, betaiinia, savea ja metsämikrobiuutetta”, Fors kertoo.

Luonkos Finland

  • Perustettu marraskuussa 2018. Silloin lanseerattiin kolme ensimmäistä tuotetta.
  • Toimii Naantalissa, jossa tehdastilaa sekä putiikki.
  • Kymmenen työntekijää.
  • Valmistaa innovatiivista, vedetöntä luonnonkosmetiikkaa muovittomiin pakkauksiin. Toimintaa ohjaa ns. zero waste -ajattelu.
  • Tuotteilla on Avainlippu-tunnus, aidosti suomalaisen luonnonkosmetiikan Fi Natura -sertifikaatti sekä Design from Finland -yhteisömerkki.

Lue lisää tarinoita tuotteiden takaa