Currytahna ja muut tuliset mausteet vertailussa

18.6.2014
0 arviota
Currytahna ja muut tuliset mausteet vertailussa

Voimakkaat mausteet kiinnostavat yhä useampia ruoanlaittajia. Pippureiden lisäksi potkua ruokaan haetaan nyt chileistä ja eksoottisista maustekastikkeista.

Oikeanlaiset mausteet viimeistelevät ruoan makuharmonian. Pippurit ovat jo tuttuja maun antajia, ja ne sopivatkin monenlaisiin aterioihin. Raikas mustapippuri ja kipakampi valkopippuri ovat kokonaisia, rouhittuja ja jauhettuja kuivamausteita, joita säilytetään tiiviisti pakattuna, valolta ja kosteudelta suojattuna. Näin voimakkaat, jopa pistävät piperiiniaromit säilyvät pitkään.

Kansainvälisten keittiöiden rynnäkkö on uudistanut maustehyllyjä. Tulisia chilejä myydään kokonaisina, kuivattuna, jauheena ja rouheena sekä erilaisina maustetahnoina. Tuorechileissä pätee nyrkkisääntö "mitä pienempi palko, sen kipakampi potku".

Chilien voimakkuutta mittaamaan on kehitetty Scovillen asteikko, mutta käytännössä kätevämmäksi on osoittautunut tulisuusasteikko 0–10. Pakkauksista voi löytää myös chilipalkopiirroksen, joka vinkkaa vahvuudesta. Chili sisältää kapsaisiinia, jonka aiheuttama polte pistää veren kiertämään ja aineenvaihdunnan hyrräämään. Tulisuus koukuttaa, sillä elimistössä vapautuu endorfiinia, joka aiheuttaa mielihyvän tunnetta. Makuhermot tottuvat voimakkaisiin makuihin vähitellen, joten sietokyky lisääntyy käyttämällä.

Niin kuivamausteiden kuin tahnojen aromit maistuvat vahvemmin, kun niitä kuumentaa öljyssä ennen muiden ruoka-ainesten lisäämistä. Maistamisen jälkeen voi maustetta lisätä, jos aistit sallivat.

Jos tulista maustetta laittaa vahingossa liikaa, ruokaa voi laimentaa jatkamalla sitä nesteellä tai lisäämällä riisiä, perunaa tai pastaa. Niiden tärkkelys imee ja tasoittaa tulisuutta. Joskus ripaus sokeria auttaa taittamaan poltetta.

Jos suu on jo tulessa, sitä ei kannata taltuttaa ainakaan jäävedellä. Sen sijaan vaalean leivän syöminen ja rasvaisen maidon tai piimän juominen helpottavat poltetta.

Pienellä treenaamisella oppii tulkitsemaan reseptien erilaisia chilimausteita ja korvaamaan niitä sillä, mitä kaapissa jo on. Tuoreen chilin voi vaihtaa jauhettuun tai rouhitun tahnaan. Annostelua säätämällä ja maistelemalla löytyy hyvä makubalanssi.


Erityisesti lapsiperheissä maustekastikkeet ovat käteviä pöytämausteita, joilla mietokin ruokalaji taipuu aikuiseen makuun.

Meiran punainen chilirouhe tulinen

MEKSIKOLAISIIN RUOKIIN

MEIRAN PUNAINEN CHILIROUHE TULINEN

Monikäyttöinen ja edullinen chilirouhe säilyy hyvin, ja sitä voi tarvittaessa jauhaa morttelissa hienommaksi. Rouhe sisältää myös siemeniä, jotka viestivät ruokailijalle annoksen tulisuudesta. Chilirouhetta tuodaan muun muassa Espanjasta ja Intiasta.

Käytä chilirouhetta meksikolaisiin ja aasialaisiin ruokiin, kuten chili con carneen tai katkarapuvokkiin. Kokeile myös trendikkään raakasuklaan säväyttäjänä. 

Kokeile: Provencen broileripihvit ja tomaatticouscous

Meiran rouhittu mustapippuri

PIHVIEN MAUSTAJA

MEIRAN ROUHITTU MUSTAPIPPURI

Trooppisilla alueilla kasvavasta pippuriköynnöksestä puolikypsänä poimittu mustapippuri muuttuu kuivatuksen aikana pinnaltaan ryppyiseksi. Moneen ruokaan sopiva mauste tulee Intiasta ja Vietnamista.

Mustapippurirouheessa pyöräytetty fileepihvi on klassikko vailla vertaa.

Kokeile: Lammastagine

 


 

Meiran jauhettu valkopippuri

KALARUOKIEN TERÄVÖITTÄJÄ

MEIRAN JAUHETTU VALKOPIPPURI

Valkopippuri on poimittu pippuriköynnöksen kypsänä hedelmänä. Liottamisen ja kuorimisen jälkeen siitä paljastuu valkoinen pippuri, joka kuivataan auringossa. Monikäyttöisen valkopippurin maku on voimakas – eritoten jauhettuna. Valkopippuri on kotoisin Vietnamista ja Indonesiasta.

Valkopippuri terävöittää hollandaisekastikkeen, maustaa graavilohen ja silakkaruoat sekä juuresvuoat.

Kokeile: Lohikiekot ja perunaratatouille

Mc Illhennyn Tabasco

KEITTOIHIN JA KASTIKKEISIIN

MC ILLHENNYN TABASCO

Tabascoa on valmistettu vuodesta 1868 lähtien Louisianan Avery Islandilla. Chilisurvokseen lisätään suolaa ja seoksen annetaan muhia tammitynnyreissä kolme vuotta. Survokseen lisätään viinietikkaa ja siivilöimisen jälkeen kastike pakataan lasisiin tippapulloihin. Mauste säilyy avattuna jääkaapissa jopa viisi vuotta.

Käytä sitä tartarkastikkeeseen, munakkaisiin, tomaattikeittoihin sekä pöytämausteena vaikkapa pitsan päällä.

Kokeile: Hedelmäinen katkarapu-juustosalaatti

 

Santa Marian Sambal Oelek

NYHTÖPOSSUN MAUSTAJAKSI

SANTA MARIAN SAMBAL OELEK

Indonesialainen nimi viittaa Aasiaan, mutta sambal oelekia voi käyttää mihin tahansa ruokaan, jossa kaivataan tulisuutta. Se sisältää tuoreen chilin (69 %) lisäksi vettä, suolaa (11 %) sekä muunnettua maissitärkkelystä, sitruunahappoa ja säilöntäainetta (E202). Ota riittoisaa tahnaa aina puhtaalla lusikalla, jolloin säilyvyysaika pitenee.

Sambal oelek maustaa eksoottiset padat ja vokkiruoat. Kokeile myös grilliribsien marinadiin, pulled porkkiin eli nyhtöpossuun ja mangosalsan kipakoittajaksi.

Kokeile: Fetajuusto-kikhernepihvit

Heinzin Worcestersauce

CEASAR-SALAATTIIN

HEINZIN WORCESTERKASTIKE

Englantilainen klassikkokastike sisältää etikan, melassin, sipulin ja valkosipulin lisäksi myös eksoottisempia aineksia, kuten tamarindihedelmää ja sardellia tai anjovista. Kastike ei siis sovi kala-allergisen ruokavalioon. Worcesterkastike on aromikas, fondimainen maun täydentäjä. Säilytä avattuna jääkaapissa ja ravista pulloa ennen käyttöä.

Kastike on kelpo pöytämauste ja oleellinen Caesar-salaatin kastikkeessa. Kokeile myös pyttipannun ja lihamurekkeen maustajana.

Kokeile: Aito hampurilainen

 

Spice upin punainen thai currytahna

THAI-RUOAN YSTÄVILLE

SPICE UPIN PUNAINEN THAI CURRYTAHNA

Maustetahna on valmistettu punaisista chileistä (12,7 %), tuoreista yrteistä ja maustekasveista. Sipulin ja valkosipulin lisäksi siinä maistuvat sitruunaruoho, galangal, kaffirlime ja korianteri. Riittoisassa tahnassa on mukana kaikki curry-ruokiin tarvittavat makuaineet oikeassa suhteessa. Säilytä avattuna jääkaapissa.

Käytä tahnaa thaimaalaiseen tom yam -keittoon, nuudelisalaatteihin ja marinadeihin.

Kokeile: Itämainen vihannes-tofukeitto

 

Jos suu on jo tulessa, sitä ei kannata taltuttaa ainakaan jäävedellä. Leivän syöminen ja rasvaisen maidon juominen helpottavat.

Teksti:
Kuvat: Kreetta Järvenpää ja tavarantoimittajat
Avainsanat: chili
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5