Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Suomalainen menestysresepti 2024 -finalistit.

Suomalainen Menestysresepti palkittiin työstä ruokakulttuurin hyväksi – ”Positiivinen ja kunnioittava henki”

Teksti:
Minna Perovuo
Kuvat:
Sari Soininen, Mikko Mäntyniemi
Julkaistu: 15.3.2024
|
Muokattu: 18.3.2024
Ruokatoimittajat ry palkitsi Suomalainen Menestysresepti-ohjelman arvostetulla Ideasipuli-palkinnolla panoksesta ruokakulttuurin hyväksi. Elintarvikkeiden tuotekehityksen kulissien taakse vievä reality tv-ohjelma on tuonut viiden kauden ajan näkyväksi sitä työtä, jonka ansiosta kuluttajilla on mahdollisuus valita ruokakoriinsa erilaisia tuotteita.

Palkintoa on jaettu vuodesta 1991 lähtien joka toinen vuosi henkilölle tai yhteisölle, joka on antanut tuoreen ja idearikkaan panoksen ruokakulttuurin hyväksi. Ruokatoimittajat ry:n puheenjohtaja Kati Pohja perustelee palkinnon myöntämistä Suomalainen Menestysresepti -ohjelmalle kuluttajan näkökulmasta.

”Ohjelma välittää hyvin sen, kuinka paljon työtä ja osaamista on taustalla, että elintarvikkeita saadaan kauppaan. Vaikka kilpailu on kovaa ja kuvausjakso työntäyteinen, ohjelmassa on positiivinen ja kunnioittava henki osallistujien ja tuomareiden välillä.”

Suomalainen Menestysresepti -ohjelmassa seurataan ideaansa intohimolla kehittävien finalistien kilpajuoksua aikaa vastaan, kun tuoteaihioista pyritään hiomaan timanttituotteita vain kuudessa kuukaudessa.

Alusta asti ohjelmaa seurannut Pohja nauttii kilpailutuotteiden saapumisesta kauppoihin. Silloin punnitaan kuluttajien todelliset mielipiteet ja ostokiinnostus

”Kuluttaja on kuningas, oli raadit ja tuomaristo mitä mieltä tahansa”, Pohja toteaa.

S-ryhmän marketkaupan ideoima ohjelma on vuosien mittaan tuonut kauppoihin tuotteita, joista on tullut asiakkaiden kestosuosikkeja.

Kilpailu on tuottanut jokaisella kaudella vuoden kiinnostavimman ja suosituimman uutuustuotteen ruokakaupan hyllyille. Kilpailun voitto luo valtavan kysynnän uutuustuotteelle.

Kilpailun voittaja on muut lanseerausvalmiit finalistituotteet saavat paikan S-ryhmän ruokakauppojen hyllyiltä, ja tv-ohjelma on aina tuottanut lanseerausjaksonsa myydyimpiä tuotteita, kuten Boltsi, Rostis, Fallero ja Smokehouse-valmisruuat. Tänä vuonna Bakerikan pakastettujen keksitaikinoiden suosio ylitti kaikki myyntiennätykset.

Ohjelman nimestä huolimatta Suomalainen Menestysresepti ei keskity reseptiin vaan kokonaisuuteen. Kilpailussa haetaan kokonaiskonseptia, johon kuuluu ruoka, pakkaaminen ja liiketoimintaympäristön rakentaminen markkinointia myöten. Kilpailu on suunnattu pienille ja keskisuurille yrityksille.

Uusi kausi nähdään televisiossa jälleen syksyllä 2024.

Lue lisää