Rakkaus puikkojen kilinään yhdistää baarineulojia ja anarkistimarttoja – Liisa Takala valokuvasi neulomiseen hullaantuneita suomalaisia

Neulontaporukka Kässäkaljat kokoontuu talvisena iltapäivänä helsinkiläisessä olutravintolassa. Paikalla on neljä jäsentä: Suvi-Päivikki, Anki, Satu ja Jenni. He tapaavat baareissa neulomisen, juttelun ja oluen merkeissä. Ihan kaikki paikat eivät kuitenkaan kelpaa.

”Neulomme tunnelmallisissa, vähän brittityylisissä pubeissa”, Anki kertoo.

Porukan tavoite on ottaa miehistä olutbaariympäristöä haltuun naiselliseksi mielletyllä harrastuksella, jonka on perinteisesti ajateltu kuuluvan kotiin.

Puikot kilisevät kilpaa musiikin ja puheensorinan kanssa. Suvi-Päivikki ja Anki neulovat villapaitoja, Satu huivia ja Jenni kirpputorilta hankituista langoista karvatakkia. Samalla he suunnittelevat neulefestareilla vierailuja: Jyväskylässä on vuotuinen Neulefestari, ja myös Barcelona Knits houkuttelee.

Dunia Virtanen oli 9-vuotias, kun käsityön opettaja opetti vasenkätistä Duniaa neulomaan. Siitä lähtien Virtanen on neulonut, nyt jo 26 vuotta. Eikä vain sukkapareja silloin tällöin: viimeisen vuoden aikana hän on neulonut esimerkiksi kaksi liiviä, seitsemän neulepaitaa, kahdet sukat, yhdet villahousut, neljä tai viisi pipoa ja yhdet kynsikkäät. Virtasella on aina työn alla vähintään yksi neule ja sukkia.

Virtanen on tehnyt myös Mäyrä-nimiselle lemmikkikäärmeelle riippukeinun terraarioon. Sen hän tosin joutui virkkaamaan, koska neule olisi joustanut liikaa käärmeen alla.

Anarkistimarttojen neulekerho on kokoontunut kuukausittain jo toistakymmentä vuotta.

”Neulomme kahviloissa ja puistoissa ja olemme tehneet matkan Tallinnan lankakauppoihinkin”, kertoo Seija Rintanen, joka on yksi neulekerhon vetäjistä.

Käsitöiden ääressä Anarkistimartat vaihtavat kuulumisia, opettelevat uusia neulontatekniikoita ja auttavat toinen toisiaan.

”Se on sellaista rentoa yhdessäoloa”, Rintanen sanoo.

Kerhossa syntyy muun muassa sukkia, lapasia, vauvanpeittoja, pipoja sekä kaulaliinoja omiin tarpeisiin tai hyväntekeväisyyteen. Viime vuonna Anarkistimartat neuloivat vaatteita Ukrainaan.

”Neulomisessa parasta on se, että pystyn luomaan, mitä haluan”, sanoo vaatetusalaa opiskeleva Joona Höri. Hän sanoo hymyillen neulomisen olevan lähinnä aikaa vievä harrastus.

Höri oli 9-vuotias, kun hänen mammansa näytti, miten lanka kulkee sormella ja miten oikea ja nurja silmukka neulotaan. Sitä piti harjoitella moneen kertaan, koska Höri on vasenkätinen ja ohjeet ovat yleensä oikeakätisille.

Höri neuloo lähinnä illalla, yleensä kotona, joskus myös kahvilassa. Puikkojen kilinä rauhoittaa ja auttaa unohtamaan mielen päällä olevat asiat.

Neulominen on Michelle Ålanderille ja hänen mummolleen Kaarina Lindqvistille uusi yhteinen juttu. He aloittivat harrastuksen kaksi vuotta sitten.

Ålander innostui neulottuaan kaulaliinan äidilleen lahjaksi, Lindqvist on puolestaan neulonut koko ikänsä. He ovat neuloneet yhdessä muun muassa kypärämyssyt, muhkupipot, lettipannat ja sukkia. Parhaillaan työn alla on samanlaiset palmikkoneuletakit. Ålander neuloo vaaleanruskeaa, Lindqvist sinistä takkia.

Ålander on asunut 10 vuotta ulkomailla, ja yhteydenpito mummoon tapahtuu enimmäkseen etänä. Kolme kertaa vuodessa he neulovat kasvotusten. Molemmat tarvitsevat toisiltaan kannustusta: Ålander jo pidempään neuloneen mummon neuvoja ja mummo lapsenlapseltaan oppeja purkamiseen.