Valokuvaaja Sanni Sepolla on ollut viljelypalsta Helsingin Kumpulassa jo kolmekymmentä vuotta. Tytär Siiri Matinpuro on kulkenut äitinsä mukana palstalla vauvasta alkaen. Madot ja etanat ovat tulleet tutuksi, samoin kylvön, kitkemisen ja sadonkorjuun salat. Sanni Sepolle satoakin tärkeämpää on rentoutuminen. Palstaa ympäröivät näkymättömät seinät, jotka sulkevat taaksensa ulkopuolisen maailman vaatimukset.
Perunoita säkissä, yrttejä ja mansikoita viljelylaatikossa. Kaupunkilaiset, joilla ei ole omaa maata, innostuivat uusista viljelyn muodoista reilu kymmenen vuotta sitten. Jeanne Johansson korjasi satoa viljelysäkeistä ympäristöjärjestö Dodon hallinnoimalla alueella Helsingin Kalasatamassa samaan aikaan, kun taustalla rakennettiin kokonaan uutta kaupunginosaa. Nykyään Dodon pääpaikka Kääntöpöytä on Pasilan rautatieläismiljöössä.
Vapaiden kaupunkitilojen ottaminen viljelykäyttöön on hiljalleen levinnyt ympäri Suomen. Taloyhtiöidenkin pihoilla on leikkivien lasten lisäksi asukkaita hoitamassa yhteisiä viljelylaatikoita. Yhteisöllisyys on tärkeää: yhdessä oppiminen ja tekeminen on hauskaa.
Nokkosta voi pitää viheliäisenä, kaikkialle leviävänä rikkaruohona. Tai sitten vaihdat ajattelutapaa: nokkoset, vuohenputket ja voikukat ovat mitä mainiointa gourmet-herkkua! Huippuravintolatkin ovat ymmärtäneet villiyrttien lumon. Edellytys villiyrttien hyödyntämiselle on niiden tunnistaminen. Oppia saa kokeneen luonnontuntijan matkassa tai villiyrttikurssilla, joita järjestää moni taho, myös etänä verkossa.
Anne Huutoniemi kerää töiden jälkeen nokkosia Helsingin Haagassa, riittävän etäällä suurista teistä. Anne ryöppää nokkosen lehdet ja lisää niitä tuoreeltaan lettuihin tai kuivattuna sämpylöihin.
Kaupunkilaisten iloksi puistoihin on istutettu muutakin kuin koristekasveja. Ja mikä parasta, julkisten tilojen hedelmä- ja marjasato on kenen tahansa hyödynnettävissä. On ystävällistä poimia vain yhden piirakan ainekset ja jättää syötävää toisillekin. Helsingissä julkiset hedelmäpuut ja marjapensaat on koottu Satokarttaan, jolla on sivusto netissä ja ryhmä Facebookissa.
Steve Baynes hyppäsi pyörän selkään ja haki omenat piirakkaan pitkävartisella poimurilla Helsingin Vallilasta. Steve yllätti iloisesti myös muutaman ohikulkijan jakamalla osan omppusaalistaan heille.
Monelle viljelypalstojen paras puoli on se, että siellä voi kasvattaa itselleen mieleisiä lajikkeita. Tabitha Uyulu, Pelagie Kazanda ja Umaly Uyulu kasvattavat esimerkiksi amarantaa sekä suurilehtistä pinaattia. Ne ovat heidän kotimaastaan Kongosta tuttuja vihanneksia, joita ei Suomessa saa kaupoista. Perhettä viehättää palstaviljelijöiden vuorovaikutus. Ihmiset ovat kuin yhtä suurta perhettä.
Vuokrattavia viljelypalstoja on useimmissa kaupungeissa ympäri Suomen. Lähiruoan ja ruoan puhtauden arvostus näkyy palstojen suosiossa. Esimerkiksi Kumpulan vapautuneille yhdeksälle palstalle tuli tänä vuonna Hyötykasviyhdistykseen 381 hakemusta. Onnekkaat valittiin arvalla.
Viljelypalstat ovat kokeneet renessanssin. Kun niitä vielä vähän aikaa sitten pidettiin vanhanaikaisina, nyt ruoan kasvattaminen kiinnostaa nuoria aikuisiakin. Viljelypalsta-alueet ovat yleensä kaupungin puistoja ja avoimia kaikille. Palstoille ei ole lupa mennä kuin kutsusta, mutta alueen risteävillä poluilla voi katsella, mihin kaikkeen pieni tontti taipuu.
Unkarista kotoisin olevalla István Birolla oli palsta Helsingin Maunulassa parikymmentä vuotta. Hän luopui siitä vasta 89-vuotiaana. ”Rakastin sitä paikkaa. Siitä oli aineellista hyötyä, mutta etenkin henkistä!” Hän soittelee edelleen entisen palstakaverinsa kanssa ja tietää, mitä siellä tapahtuu.
