Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ruukkupuutarhan kastelu ja lannoitus

Teksti:
Stina Pyrrö, artikkeli on päivitetty 9.5.2016
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 9.5.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Ruukkupuutarha tarvitsee huolenpitoa. Runsaasti kasvavat tarvitsevat enemmän vettä ja lannoitteita, kuin hitaasti kasvavat kasvit.

Kukkamullan ravinteet riittävät taimille vain muutamia viikkoja. Kasvukauden aikana istutuksia tulee lannoittaa  viikoittain, tai pitkäaikaisilla ravinteilla ohjeen mukaan.

  • Hidasliukoiset ravinteet, kuten kananlanta- ja merilevärakeet, sopivat erityisesti juuri istutetuille taimille.
  • Annostele täyslannoitteita  istutuksille säännöllisesti, kun kasvu on rehevimmillään ja kukinta runsaimmillaan.
  • Jos ruukkupuutarhassa on monivuotisia kasveja, lannoiteta typpipitoisella lannoitteella kesän alussa ja keskikesällä.
  • Lannoita happamassa maassa viihtyviä lajeja, kuten useimpia havukasveja,  kasvukaudella erityisillä havurodoravinteilla.
  • Lannoita kasvit, jotka jätetään talvehtimaan astioihin, lannoitetaan vielä elokuussa syyslannoitteella, joka parantaa talvehtimista.

Ruukkuistutusten kastelu

Kastelussa on oltava tarkka. Kiinnitä huomiota olosuhteisiin: onko pilvistä, aurinkoista vai tuulista.

  • Liika vesi mädännyttää taimien juuriston, joten varmuuden vuoksi ei kannata kastella liikaa.
  • Aurinkoisina päivinä kasvit kuitenkin haihduttavat runsaasti vettä ja saattavat tarvita kastelua päivittäin.
  • Etenkin amppelikasvit, jotka kasvavat tuulisella paikalla, ovat alttiita kuivumiselle.

Lisää aiheesta