Näin saat kaupan ruukkuyrtit kasvamaan kotona

11.1.2016
6 arviota
Näin saat kaupan ruukkuyrtit kasvamaan kotona

Kaupasta ostettu tuore ruukkuyrtti säilyy kauemmin, kun sen istuttaa kotona uudelleen ja hoitaa sitä vedellä ja valolla.

Yrtin istuttaminen

Tee ruukkuun salaojitus eli laita pohjalle pieniä kiviä, ruukunpalasia tai lekasoraa. Näin ylimääräinen kasteluvesi pääsee pois, eivätkä yrtin juuret mädänny. Ylimääräinen vesi kannattaa poistaa aina myös aluslautaselta.

Istuta yrtti kaikkine multineen ja juurineen ruukkuun tai ulos kasvimaan multaan. Varo vaurioittamasta yrtin juuria. Lisää kukkamultaa siten, että kasvi seisoo ruukussa ryhdikkäästi.

  • Jos käytät istuttamiseen uutta saviruukkua, liota sitä vedessä muutaman tunnin ajan ennen istuttamista. Tällöin savi ei imaise kaikkea yrtin kasteluvettä.
  • Yhteen isompaan ruukkuun voi istuttaa useamman yrtin kerrallaan, sillä kasvit viihtyvät yhdessä.

Yrtti tarvitsee vettä, valoa ja lämpöä

Kastele yrttiä aluksi tavallista useammin ja anna sen tottua vähitellen kotioloihin. Vaikka yrtti näyttäisi nuutuneelta, se virkistyy yleensä saatuaan vettä.

Sijoita ruukkuyrtti valoisalle paikalle. Voidakseen hyvin yrtti tarvitsee 5–6 tuntia valoa päivässä. Talvella valoa voi lisätä asettamalla valaisimen yrtin viereen tai hankkimalla pöytäpuutarhan.

Vetoisalla paikalla yrtti ei viihdy.

Yrttiä tulee napsia ja ravita

Yrttiä kannattaa leikata useasti ja hyödyntää ruoanlaitossa. Yrtti vahvistuu ja tuuheutuu, kun sitä leikataan.

Kun leikkaat yrttiä, jätä jäljelle vähintään kolmasosa kasvista ja myös muutamia lehtiä, ei pelkkää vartta.

Yrtin lannoitteeksi sopivat hitaasti liukenevat kivennäisperäiset lannoitteet, kuten kanankakkarakeet, tai merileväpohjainen, liuoksena annettava lannoite. Yrtin ravitsemiseen voi käyttää myös itse tehtyä nokkosvettä ja ruohosilppua, joka säilyttää mullan kosteuden.

Yrtti vahvistuu ja tuuheutuu sitä mukaan, kun sitä leikataan.

Teksti
Kuva Roope Permanto
Asiantuntija toiminnanjohtaja Anu Ranta, Hyötykasviyhdistys
Avainsanat: pihakasvit hyötykasvit
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5