Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Veeran kauniit kasvot nostettiin esiin selkeän otsatukan ja upean persikkaisen hiusvärin avulla. Veera sai myös toivomiaan meikkivinkkejä. Pikkujoulumeikissä sävyinä käytettiin purppuraa ja kullan hohdetta. Kauniita poskipäitä hehkutettiin persikan sävyisellä poskipunalla.

Paniikkihäiriö ei estä Veeraa, 30, elämästä täysillä - nuori kaunotar lähti Yhteishyvän muuttumisleikkiin

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
Minna Kurjenluoma
Julkaistu: 28.11.2018
|
Muokattu: 19.1.2023
Veera toivoi, että uusi kohentunut sisäinen olemus saataisiin näkymään myös ulospäin. Katso, miten hänen tyylinsä muuttui.

Toimistosihteerinä työskentelevä Veera, 30, asuu Lahdessa rivitalossa miehensä ja Hilma-koiran kanssa. Hän harrastaa ratsastusta ja ryhmäliikuntaa sekä käy kuntosalilla.

Toimeliaasta arjesta huolimatta Veera kärsii ajoittain paniikkioireista ja ahdistushäiriöstä. Viime vuoden syksyllä oireet laukaisivat uupumuksen ja masennuksen.

”Ensimmäiset oireeni sain varhaisnuoruudessa. Aikuisena välissä oli monta hyvää vuotta, kunnes noin kuusi vuotta sitten kohtaukset palasivat”, Veera kertoo.

Runsas vuosi sitten Veeran oli uupumuksen takia jäätävä neljäksi kuukaudeksi sairauslomalle. Toivuttuaan hän pääsi uusiin, mukaviin työtehtäviin.

"En enää häpeä paniikkioireitani".

”En enää häpeä paniikkioireitani. Aikaisemmin yritin salata ne ja pidin niitä heikkouden merkkinä.”

Veera toivoo, että muuttumisleikissä uusi kohentunut sisäinen olemus saataisiin näkymään myös ulospäin. Hän kaipaa vinkkejä erityisesti meikkipohjan ja silmämeikin tekemiseen.

”Laittaudun vaihtelevasti, mutta aika yksinkertaisesti. Jos käytän luomiväriä, laitan yleensä vain yhtä väriä. Olisi mukava saada vinkkejä, kuinka voisin paremmin korostaa silmiäni.”

Glitteriä ja jotain sinistä

Veeran uusi look alkaa muotoutua Sokoksen Salon Klipsissä, jossa kampaaja Tiina Hirvilammi levittää väriaineen Veeran hiuksiin.

”Haemme persikkaan taittuvaa vaalean jäistä sävyä”, Hirvilammi kertoo.

Sävy onnistuu täydellisesti! Kuivat latvat saavat kyytiä, ja ilmettä piristämään leikataan iloinen otsatukka.

Silmämeikillä tuodaan Veeran huikean kaunis katse upeasti esiin. Kuvausmeikkaaja-kampaaja Tintti Leppänen valitsee huurteisen kanervan sävyjä, jotka sopivat Veeran vaalealle kuulaalle iholle ja korostavat sinisiä silmiä.

Hyvinvoivan ihon heleyttää aavistus poskipunaa.

”Lähestyvän juhlakauden kunniaksi silmät saavat aavistuksen glitteriä”, Leppänen sanoo.

Hyvinvoivan ihon heleyttää aavistus poskipunaa.

Juhlakauteen sopivan ilmeen saanut Veera odottaa miehensä kanssa jo joulua, jota he viettävät kaksin. Parin perinteisiin kuuluu muumipipareiden leipominen ja joulusauna.

”Jouluna täytyy olla kynttilöitä ja joulukoristeita. Ostan myös aina itselleni suklaajoulukalenterin.”

Pyhiksi pariskunta suuntaa pohjoiseen, josta he ovat molemmat kotoisin. Siellä joulu on aina valkoinen.

Tyyli ja meikki: Tintti Leppänen

Hiukset: Tiia Lukkari ja Tiina Hirvilammi / Salon Klipsi Sokos Helsinki

Aiemmat muuttumisleikit