Konkarivaeltaja Minna Jakosuo: Näin kokkaat retkellä hyvää ruokaa

27.6.2017
2 arviota
Konkarivaeltaja Minna Jakosuo: Näin kokkaat retkellä hyvää ruokaa

Retkille tulee helposti pakattua kuivamuonaa ja valmisruokia. Minna Jakosuon vinkeillä teet niiden oheen entistä parempaa retkiruokaa.

Melontaretkellä Laatokalla oli ihmisenkorkuiset aallot, ja matkatoveri näytti välillä häviävän meren pohjaan. Kerran suopöllö hyökkäsi kohti, ja piti paeta telttaan. Talvimyrskyssä saattaa nähdä vain oman suksensa kärjet, ei muuta.

Minna Jakosuolla on jännittäviä tarinoita vaikka kuinka paljon. Kerrottavaa kertyy, kun nukkuu jopa sata yötä vuodesta luonnossa. Jakosuo vaeltaa erämaissa ja kansallispuistoissa, yöpyy järven jäällä teltassa tai tunturin kupeessa.

"Ensimmäinen vaellus Lappiin oli käänteentekevä. Ihastuin älyttömästi niihin avotunturimaisemiin."

Vaelluksen täydentää huolellisesti valmisteltu ruoka, sillä ulkoilu saa makaronilaatikonkin maistumaan gourmet-herkulta. Jakosuon lähtökohta on se, että retkellä voi syödä yhtä monipuolisesti kuin arkisin. Rinkassa ei kuitenkaan voi raahata maitotölkkejä tai banaaniterttuja. Tähän Jakosuolla on ratkaisu:

"Mitä vain, missä ei ole rasvaa, voi kuivata. Olen kuivannut esimerkiksi rasvatonta jogurttia. Kun siihen lisää vettä, saa tortilloille hyvän kastikkeen. Kaupan kuivat pata-ainekset ovat myös hyviä."

Koko retken voi rakentaa ruoan ympärille. Esimerkiksi sieniaikaan kerätään tietysti täytettä sienipizzaan. Tai jos kalaonni on myötä, voi retkellä kokata vaikkapa Jakosuon kehittelemän oranssin lohikeiton. Retkikeittimellä voi paistaa keiton lisukkeeksi focaccian suljettavassa pussissa kuljetetusta valmiista taikinasta. Focaccian päälle kerätään villiyrttejä luonnosta.

42-vuotias Minna Jakosuo tunnetaan etenkin Kuukausi yksin erämaassa -blogistaan. Jakosuo kävi 35-vuotiaana eräopaskoulun, jossa tehtiin aluksi muutaman päivän retkiä, sitten pidempiä vaelluksia. Välillä vaellusseurana on koira tai ihmisiä, välillä ei ketään. Hän on patikoinut yksin muun muassa Kaldoaivin ja Paistunturin erämaissa.

Minnan 5 vinkkiä parempaan retkiruokaan:

  1. Laita rasvatonta jugurttia ohuena tasaisena kerroksena kuivuriin, jossa on kaukalot. Lämpötilan tulee olla 30–40 astetta. Tarkkaile jogurtin kuivumista. Jauha kuiva levy tehosekoittimella. Kuivattaminen onnistuu myös uunissa leivinpaperin päällä, mutta oikean lämpötilan saavuttamiseksi uuniluukun pitää olla raollaan ja jogurttia on tarkkailtava useammin kuin kuivurissa. Lisää retkellä kuivattuun jogurttiin nestettä ja käytä kastikkeena.
  2. Lisää ruokiin kuivattua kananmunaa, niin saat niihin proteiinia. Riko kananmunan rakenne haarukalla. Levitä ohut kerros pellille tai kuivuriin 30–40 asteeseen. Jauha tehosekoittimella.
  3. Banaanilastut ovat hyvä välipala retkellä. Laita ohuita siivuja kuivuriin tai uuninpellille niin ikään 30–40 asteeseen. Laita kuivumisen jälkeen heti pusseihin, jotta lastut säilyvät rapeina.
  4. Leivo valmiiksi tai ota taikina mukaan. Jos leivot itse kotona, tee leipomuksista mahdollisimman litteitä. Voit myös laittaa täytteet valmiiksi sisään. Litteät leipomukset kypsyvät nopeammin, jos polttopuista on puutetta.
  5. Kuivatut karviaismarjat ovat raikasta naposteltavaa. Halkaise kahtia ja kuivaa samaan tapaan kuin muutkin ruoat.

Oranssi lohikeitto retkelle (kahdelle nälkäiselle)

150 g kylmäsavulohta
2 porkkanaa
1 dl kuivattua purjoa
1 dl kuivattua varsiselleriä
5 dl vettä
3 tl kuivattua tomaattisosetta
3 tl kermankorviketta
1 tl tilliä
ripaus pippuria
1 rkl voita

Pilko kasvikset ohuiksi suikaleiksi ja kuljeta retkipaikalle tuplasuljinpussissa. Mitä ohuempia suikaleita, sen nopeammin keitto valmistuu. Laita 5 dl vettä kattilaan ja keitä kasviksia hetki. Lisää joukkoon tomaattisosetta jauheena. Lisää mustapippuri, tilli ja kermankorvike sekä voinokare. Lisää lopuksi valmiiksi pilkottu kylmäsavulohi.

Resepti on julkaistu aikaisemmin retkipaikka.fi-sivulla. Resepti löytyy myös Minna Jakosuon Parempaa retkiruokaa-kirjasta (Gummerus), joka julkaistaan heinäkuussa 2017.

Teksti
Kuvat Minna Jakosuo
Avainsanat: retkeily luonto
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5