Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Bruce Oreck: "Jokaisen turistin pitäisi maistaa suomalaista korvapuustia"

Teksti:
Taina Risto
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 31.3.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Yhdysvaltain entinen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck kasvattaisi vihanneksia markettien katoilla ja keksisi mustikalle brändin. "Missään ei ole puhtaampaa ruokaa kuin Suomessa", hän sanoo.

Bruce Oreckin kausi Yhdysvaltojen Suomen-suurlähettiläänä päättyi kaksi vuotta sitten, mutta Suomea hän ei malttanut jättää. Hän osti ison huoneiston Helsingin keskustasta ja remontoi sen kodikseen. Nykyisin Oreck viettää noin puolet vuodesta Suomessa ja luennoi yrittäjyydestä Aalto-yliopistossa. Lopun vuotta hän viettää muissa kodeissaan Meksikossa, New Yorkissa ja Coloradossa.

Helsingin-kodin keittiö on ylistys suomalaiselle puusepäntyölle ja designille. Oreck on teettänyt kaapistot loimukoivusta ja valinnut niiden eteen Eero Saarisen pöydän ja tuolit. Huone on tilava ja kaunis, ruoanlaittajan unelma.

Oreck tosin ei ole kiinnostunut kotikokkailusta. Hän syö mieluummin ravintolassa: pihviä, pizzaa tai jotain hiukan fiinimpää. Oreck kehuu Helsingin ravintolatarjontaa, mutta:

"Kaipaisin parempia etnisiä ravintoloita. Esimerkiksi todella tulista meksikolaista ruokaa ei Helsingistä saa."

Toivelistalla on myös lisää aamiaispaikkoja.

"Suomessa ei ole oikein kunnollista aamiaiskahvilakulttuuria."

Arvostetaan oman kaupan kalatiskiä

Kun Bruce Oreck avaa jääkaappinsa, selviää, että kotona hänen lautasellaan on joko kanaa tai lohta. Hän syö molempia joka päivä, aamiaisellakin. Entinen kilpabodari treenaa yhä niin paljon, että polttoainetta kuluu.

Äskettäin Oreck havahtui ajatukseen, että 20 seuraavan vuoden ajaksi olisi aika tehdä terveellisiä päätöksiä. Hampurilaiset olivat alkaneet maistua hänelle liiankin hyvin, samoin pihvi ja ranskalaiset.

"Olen 64-vuotias. Tässä iässä täytyy jo katsoa, mitä syö", hän sanoo.

"Olen lisännyt kasvisaterioita ja vähentänyt punaisen lihan kertaan tai kahteen viikossa."

Suomi on tuonut Oreckin ruokavalioon paljon herkkuja.

"Rakastan suomalaista tummaa leipää. Varsinkin ruisleipä on hyvää, samoin kauraleipä", hän luettelee.

"Myös kesän vihannekset, juurekset ja marjat ovat ilmiömäisiä. Pidän paljon myös porosta ja tuoreesta kalasta."

Oreck epäilee, ettemme me suomalaiset edes ymmärrä kalatiskiemme rikkautta. Esimerkiksi muikut ovat hänestä suurta herkkua.

"Joskus minusta tuntuu, että otatte tuoreen kalan itsestäänselvyytenä."

Mustikasta The Mustikka

Oreckin mielestä suomalaiset korvapuustit ovat niin hyviä, että jokaisen turistin soisi niitä maistavan.

"Koko Kauppatorin pitäisi tuoksua vastaleivotulle korvapuustille!"

Oreckin mielestä Suomi ei vain ole onnistunut tekemään yhtään ruokabrändiä, joka tunnettaisiin ulkomailla.

"Saksassa syömme pretzeleitä, Japanissa sushia ja New Yorkissa pizzaa. Mitä Suomesta tulee mieleen?"

Vastaus voisi olla korvapuusti, mutta myös mustikka.

"Miksi ihmeessä sitä kutsutaan vain mustikaksi? Espanjalaisia pensasmustikoita kutsutaan samalla nimellä, vaikka suomalainen mustikka on kuin parfyymia söisi!"

Seuraa kiihkeä miniluento puhtaasta metsästä, pitkistä kesäpäivistä ja valoisista öistä, jotka tuottavat huippumarjan.

"Missään ei ole puhtaampaa ruokaa kuin Suomessa. Siitä pitäisi tehdä runoutta!"

Oreck ei kuitenkaan veisi turisteja suomalaiseen metsään. Jokamiehen oikeus on hieno juttu, mutta se ei ole tarina. Sen sijaan hän tarjoaisi vieraalle mustikkapiirakkaa.

Se sattuu olemaan Oreckin toinen heikkous, ja hänen listallaan korvapuustin pahin kilpailija.

Bruce Oreck, 64

on Yhdysvaltain entinen Suomen-suurlähettiläs ja energiataloudellisiin rakennuksiin erikoistunut liikemies, juristi ja Aalto-yliopiston luennoitsija. Oreck on entinen kilpabodari ja kisaa myös ensi vuonna. Hänen tyttärensä, elokuvaohjaaja Jessica Oreck ja lääkäri Rachel Oreck asuvat Yhdysvalloissa.

Hiljattain Oreck aloitti S-ryhmän vastuullisuuslähettiläänä. Hän edistää S-ryhmän Paras paikka elää -vastuullisuusohjelmaa, joka sisältää sata tekoa. Ohjelman teemavideolla Oreck kertoo näkemyksiään Suomesta ja suomalaisista.