Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jäätelökakku on hellepäivän helpotus – katso kesäiset makuyhdistelmät ja helpot ohjeet

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Ninna Lindström
Julkaistu: 26.6.2023
|
Muokattu: 26.6.2023
Kuumien kesäpäivien paras jälkiruoka on tietysti jäätelö! Ja jotta jäätelö ei tuntuisi tylsältä, siitä tuunataan tietysti herkullinen jäätelökakku. Helpoimmillaan jäätelökakku onnistuu kaupan jäätelöstä ja kekseistä, mutta jäätelömassan voi tehdä myös alusta asti itse.

Murenna itse tehtyyn jäätelöön rouskuvaa suklaata

Tämä kesäinen jäätelökakku on yhdistelmä rouskuvia daim-paloja ja raikkaita mansikkaraitoja. Jäätelökakun pohja on juustokakuista tuttu keksipohja. Jäätelö tehdään kondensoidusta maidosta, kermasta ja rouhituista daim-patukoista.

Mansikat soseutetaan ja soseesta tehdään raitoja jäätelömassan väliin sekä kakun pinnalle. Kakku saa jäätyä pakkasessa yön yli. Se kannattaa kuitenkin ottaa pehmenemään ja koristella hetki ennen tarjoilua.

Helpot jäätelökakut

Jäätelökakku on yksi edullisimmista jälkiruoista, sillä se onnistuu parhaimmillaan kahdesta raaka-aineesta: jäätelöstä ja kekseistä. Jäätelömakuja ja keksejä vaihtelemalla saa helposti aikaan uuden makuyhdistelmän.

Täytekeksejä käyttämällä jäätelökakkuun saa herkullisia isoja ja pehmeitä sattumia. Keksit kannattaa murskata pienen pussin sisällä, josta muruja on helppo ripotella kakkuvuokaan kerroksittain jäätelön kanssa. Koristeeksi riittää keksit ja muutama jäätelöstä pyöräytetty pallo.

Melkein yhtä helppo jäätelökakku onnistuu, kun tekee pohjan murskatuista kekseistä ja kerrostaa pohjan päälle jäätelöviipaleita sekä marjoja.

Vinkki: vuoraa kakkuvuoka kelmulla, niin saat nostettua kakun helposti tarjolle.

Pehmeä kakkupohja toimii jäätelökakussakin

Jäätelökakku on stressitön tarjottava juhliin, sillä sen voi huoletta tehdä pakastimeen valmiiksi jo viikko ennen juhlapäivää.

Tämä suolapähkinä-suklaa-kinuskijäätelökakku on makean ystävälle! Jäätelökakun pohja on pehmeä suklainen kakkupohja, joka paistetaan uunissa.

Jäähtyneen pohjan päälle kasataan muutamaan kerrokseen vaniljajäätelöä, rouhittuja suolapähkinöitä ja kinuskikastiketta. Pähkinöiden suola tasapainottaa muuten hyvin makeaa kakkua.

Päivitä kääretorttu kesään

Kääretorttu on kahvipöytien klassikko, johon saa aivan uutta makua, kun siitä tekee kesäpäiviä viilentävän jäätelötortun.

Torttupohja täytetään pehmennetyllä jäätelöllä ja esimerkiksi marjasoseella. Nopeiten hetken huoneenlämmössä olleen jäätelön saa pehmeäksi sähkövatkaimella.

Vatkatun, pehmismäisen jäätelön levittäminen kääretorttupohjalle on helppoa. Siihen päälle voi levittää esimerkiksi mansikat soseutettuna tai lohkottuina. Kääretorttu kääritään tavalliseen tapaan ja laitetaan pakastimeen jähmettymään muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.

Retrojälkkärin paluu

Uunijäätelö eli baked alaska on retroherkku, joka palasi jälkiruokapöytien parrasvaloihin kesällä 2022. Tämä lapsia hämmästyttänyt uunissa käyvä jäätelökakku koostuu pehmeästä kakkupohjasta, jäätelökerroksesta sekä marenkipinnasta, joka saa paahdetaan uunissa pinnaltaan vaalean ruskeaksi.

Nykyisin kotikokeillakin saattaa olla keittiökäyttöön tarkoitettu kaasupoltin, jolla marengin pinnan saa nopeasti ja tasaisesti ruskistettua ilman pelkoa kakun sulamisesta.

Helppoa ja hauskaa lastenjuhliin

Lastenjuhliin sopiva jäätelökakku onnistuu helposti muutamasta litran jäätelöpaketista, jäätelötuuteista ja erilaisista karkeista. Anna mielikuvituksen laukata tai katso koristeluohjeet videolta.

Jos jäätelökakun kokoaminen tuntuu vaivalloiselta tai menekki mietityttää, kannattaa kokeilla jäätelöbaaria, josta jokainen saa valita mieluisat maut ja koristeet itse omaan annokseensa.