Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pasta-lohisalaatti

Fork and knife
12 Annosta
Fork and knife
12 Annosta
Sitruunaa, hunajaa ja tuoretta basilikaa sisältävä pasta-lohisalaatti maistuu vieraillekin! Voit tehdä salaatin puoliksi valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Ainekset

500 g
Penne-pastaa

Kastike

1 1/2 dl
Rypsiöljyä
1 1/2 dl
Oliiviöljyä
1 dl
Valkoista balsamiviinietikkaa
1 kpl
Sitruunan mehu
1 kpl
Ruukku basilikaa
1 - 2 kpl
Murskattua valkosipulinkynttä
2 tl
Suolaa
1 tl
Mustapippuria
2 tl
Hunajaa

Salaattiin

300 g
Kylmäsavulohta
2 kpl
Nippua retiisejä
1 kpl
Nippu tilliä
1 kpl
Kurkku
4 rkl
Kapriksia

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta hyvin. Mittaa öljyt kulhoon ja puserra sekaan valkosipulinkynnet. Lisää balsamiviinietikka, sitruunamehu, hunaja, silputtu basilika ja mausteet. Sekoita kastike hieman jäähtyneen  pastan joukkoon. Anna maustua kylmässä vähintään 2 tuntia ja sekoittele välillä.

Tähän asti voit tehdä salaatin valmiiksi jo edellisenä päivänä. Leikkaa lohiviipaleet suikaleiksi. Viipaloi retiisit, kuutioi kurkku ja silppua tilli. Sekoita ainekset pastan joukkoon. Ripottele pinnalle kapriksia ja tillisilppua.

Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 21.4.2014
|
Muokattu: 2.10.2023

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

403

1689

27,9 g

3,5 g

28,9 g

1,5 g

1,6 g

8,8 g

0,4 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 - 2 kpl Murskattua valkosipulinkynttä,

2 tl Suolaa,

1 tl Mustapippuria,

4 rkl Kapriksia.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli