Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lasimestarin lohi

Fork and knife
8 Annosta
Fork and knife
8 Annosta
Upota lasimestarin mausteliemeen lohipaloja. Pirteä etikkaliemi sopii mainiosti rasvaisen kalan maustajaksi.

Ainekset

400 g
lohifileetä
1 kpl
punasipuli

Mausteliemi

5 dl
vettä
2 dl
sokeria
1 1/2 dl
väkiviinaetikkaa
2 rkl
suolaa
1 tl
kokonaisia maustepippureita
1 tl
kokonaisia valkopippureita
1 tl
sinapinsiemeniä
laakerinlehti
1 kpl
porkkana

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Valmista ensin mausteliemi. Kiehauta kattilassa kaikki liemen aineet porkkanaa lukuun ottamatta. Kuori ja viipaloi porkkana. Laita viipaleet liemeen ja anna kiehua välillä sekoitellen, kunnes porkkanat ovat napakan kypsiä, noin 6 minuuttia. Jäähdytä liemi.

2 dl
sokeria
1 tl
kokonaisia maustepippureita
1 kpl
porkkana
1 1/2 dl
väkiviinaetikkaa
5 dl
vettä
laakerinlehti
2 rkl
suolaa
1 tl
kokonaisia valkopippureita
1 tl
sinapinsiemeniä
2

Poista lohesta ruodot ja nahka. Kuori ja viipaloi punasipuli.

400 g
lohifileetä
1 kpl
punasipuli
3

Leikkaa kala noin 2 cm:n kuutioiksi. Laita kalapalat ja sipulirenkaat lasipurkkiin. Kaada mausteliemi porkkanoineen päälle. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Voit maustaa liemen muutamalla piparjuuriviipaleella tai teelusikallisella kokonaisia neilikoita.

Miltä maistui?(2 arviota)
Kuvat:
Anna Huovinen
Julkaistu: 22.11.2011
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

194

812

6,8 g

1,3 g

22,0 g

21,9 g

0,3 g

9,5 g

0,1 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

5 dl vettä,

2 rkl suolaa,

1 tl kokonaisia maustepippureita,

1 tl kokonaisia valkopippureita,

1 tl sinapinsiemeniä,

laakerinlehti.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli