Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Helppo marjapiirakka

timer-icon45 min  (josta 15 min aktiivista)
Fork and knife
10 Kappaletta
Fork and knife
10 Kappaletta
Kahvipöydän helppo marjapiirakka valmistuu käden käänteessä, kun käytät valmista murotaikinaa ja pakastemarjoja. Piirakkaan sopivat niin mustikat, puolukat kuin vadelmatkin. Piirakka toimii hyvin yllätysvieraiden varalta.

Ainekset

400 g
(1 pkt) murotaikinaa

Täyte

200 g
(1 ps) mustikoita
200 g
(1 ps) vadelmia tai puolukoita
1 rkl
perunajauhoja
1 dl
sokeria tai hillosokeria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Voitele piirasvuoka (halk. 26 cm). Sulata murotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Painele taikina vuokaan ja vähän reunoille.

400 g
(1 pkt) murotaikinaa
2

Sekoita marjat, perunajauhot ja sokeri. Levitä täyte pohjan päälle. Kypsennä piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kokeile, että pohja on kypsä. Jatka tarvittaessa paistamista.

200 g
(1 ps) vadelmia tai puolukoita
1 rkl
perunajauhoja
1 dl
sokeria tai hillosokeria
200 g
(1 ps) mustikoita
Miltä maistui?
Resepti:
Yhteishyvän ruokatoimitus
Kuvat:
Reetta Pasanen
Julkaistu: 28.12.2004
|
Muokattu: 5.4.2024

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

60

253

0,3 g

12,7 g

11,6 g

1,4 g

0,4 g

0,0 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

400 g (1 pkt) murotaikinaa.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli