Saaristolaiselämää

Rosalalaisessa tuvassa Kemiönsaaressa leijuu eteerisen öljyn tuoksu. Maria Pick on testaillut kylpypommien tekoa, ja öljyä lorahti hiukan pöytäliinallekin. Puoliso Olav Kirsiläkin on kotona, vaikka on yhä valoisaa. Sitä ei ole tapahtunut juurikaan sen jälkeen, kun hänestä tuli vuosi sitten kalastaja.

Pickin–Kirsilän pariskunta muutti Turusta Rosalaan viisitoista vuotta sitten. Sittemmin Kirsilä on käynyt laivurinkurssin, mutta saadakseen kotimaanliikenteen laivurinkirjan hänen täytyy hankkia vielä kahdeksan kuukautta eli 240 vuorokautta meripalvelukokemusta. Vaadittavaa kokemusta hän kerää parhaillaan kaverinsa troolarissa tehden samalla töitä.

"Viime vuonna sain kasaan 100 vuorokautta. Menee vielä varmaan vuosi, että olen tavoitteessani", Kirsilä pohtii.

 Ajokokemuksen karttuessa myös kalastajan arki käy tutuksi. Merelle lähdetään aamuvarhaisella, ja lasti puretaan kotisatamassa illalla. Usein aluksessa nukutaan yökin.

"Parisuhteemme salaisuus on se, ettemme näe koskaan", Pick nauraa.

Tänään troolari pysyy rannassa, sillä päivä on myrskyinen. Tuulen nopeus on yli 20 metriä sekunnissa.

Uusi ammatti eläkkeellä

Pick ja Kirsilä rakastuivat ensisilmäyksellä vuonna 1995 ja erosivat edellisistä suhteistaan. Molemmat olivat työskennelleet pitkään puhelinalalla, mutta kummankin mielessä oli jo itänyt ajatus täydellisestä elämänmuutoksesta.

"Saaristoon muuttaminen oli yhteinen haaveemme. Kuvittelimme laineiden liplattelua, sinistä taivasta ja kaikkea muuta yhtä idyllistä. Toimeentulo olisi kuitenkin saatava jostain myös saaristossa, jossa ei ole juurikaan töitä tarjolla", pariskunta muistelee.

Eräänä aamuna viisi vuotta myöhemmin Pick näki pienen rivi-ilmoituksen, jossa etsittiin uusia kaupan alan yrittäjiä Rosalan saarelle. Hän soitti Kirsilälle, joka innostui välittömästi. Kummallakaan ei ollut kaupallisen alan kokemusta, mutta vain paria kuukautta myöhemmin pariskunta asui jo Rosalassa ja pyöritti kauppaa.

"Asuimme aluksi vuokralla vapaa-ajan asunnossa, jossa oli sähköliesi, sähköpatteri ja vain kaksi sulaketta. Saaristolaisidylli oli kaukana."

Pick ja Kirsilä pyörittivät kauppaa ensin yhdessä, mutta Kirsilä ei tuntenut viihtyvänsä puodinpitäjänä. Kun eräs mökkiläinen kyseli Pickiltä luotettavaa rakennusmiestä korjaustöihin, alkoi Kirsilän uusi ura rakennusalalla.

"Sittemmin minulla oli töissä useita alihankkijoita. Rakennutimme kesämökkejä kymmenen vuoden ajan, kunnes jäin työtapaturman vuoksi eläkkeelle 63-vuotiaana ja aloin kalastaa", Kirsilä toteaa.

Pick ja Kirsilä korostavat, että elämä saaristossa vaatii kekseliäisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Moni työllistää itsensä heidän tapaansa pienyrittäjänä. Kirsilästä tuli eläkeläisenä kalastaja, Pick puolestaan pyörittää nyt kahvilapuotia Taalintehtaalla. Rosalan kauppa lopetettiin kannattamattomana vuonna 2012, sillä toiminnan jatkajaa ei enää löydetty.

"Mökkiläiset olivat kaupan suurin asiakaskunta", Pick kertoo.

Nykyisin Pick järjestää erilaisia kosmetiikkakursseja, ja hän on rekisteröitynyt kosmetiikan valmistajaksi. Edellisenä päivänä hän teki itse huulirasvoja ja kylpypommeja.

"Minulla on Peppi Pitkätossun asenne. Peppi uskoo aina osaavansa mitä erilaisimpia asioita, vaikkei olisi niitä koskaan aiemmin tehnyt. Ajattelen samalla tavalla", Pick toteaa ja hymyilee.

Mikä sitten on sitä kuuluisaa saaristolaisuutta? Ennakkoluuloton toimeen tarttuminen ja sinnikkyyskö? Kysytään asiantuntijalta. Kansatieteen professori Katriina Siivonen on tutkinut saaristolaisidentiteettiä ja paikallisuuden merkitystä saariston tulevaisuudelle. Hän on haastatellut lukuisia varsinaissuomalaisia saaristolaisia myös Kemiönsaarella.

Meri yhdistää

Aluksi Katriina Siivonen haluaa puhkaista saaristolaiselämää idealisoivan kuplan. Sama ihannekupla puhkesi Pickillä ja Kirsilälläkin, kun heistä tuli oikeasti saaristolaisia. Elämä ei ollut pelkkää laineiden liplatusta, vaan siihen kuului myös esimerkiksi eristäytyneisyyttä ja pitkää, pimeää talvea.

"Identiteetti ei ole koskaan täysin yhdistävä tekijä edes saaristossa. Haastatteluissani ilmeni, että saaristolaisia yhdistää lähinnä vain heidän läheinen suhteensa luontoon ja mereen. Meri tuo saaristolaisten liikkumiseen erityispiirteitä verrattuna muuhun haja-asutusalueeseen", Siivonen sanoo.

Jotkut tahtovat rajata saaristolaisuuden niin tiukasti, että oikeaan saaristoon kuuluvat vain ne alueet, jonne ei pääse kuin omalla veneellä. Heidän mielestään myös henkilön juurten tulisi olla saaristossa ja hänellä pitäisi olla erityisiä saaristolaistietoja ja -taitoja. Tämä rajaus sulkee pois suurimman osan saaristossa elävistä.

"Se, mikä nähdään nykyään usein maantieteelliseksi rajoitteeksi, oli ennen valttikortti. Turun saaristo sijaitsi kahden suuren kaupungin välillä, merenkulku oli vilkasta ja vaikutteet levisivät saaristoon kaukaakin ihan eri tavalla kuin sisämaahan."

Sama yhteys on yhä jäljellä, mutta nyt väliä liikennöivät säännöllisesti lähinnä suuret ruotsinlaivat.

Siivonen muistuttaa, että nykyiset turisteille tarjotut "saaristolaisperinteet" ovat usein globaalin matkailuteollisuuden tuotteita. Todellisessa saaristossa eletään pitkälti samalla tavalla kuin muuallakin Suomen maaseudulla eikä soudeta pitkin meriä norjalaisvillapaidassa.

Saaristolaisuus ei myöskään periydy helposti, sillä suurin osa lapsista lähtee kaupunkiin opiskelemaan eikä usein enää palaa takaisin. Saariston syntyvyys on matala ja kuolleisuus suhteellisen korkea.

Kisälli ja oppipoika

Rosalaan matkataan yhteysaluksella Kasnäsin rannasta. Lauttamatka kestää 30 minuuttia. Kasnäsin satamaan on rantautunut myös troolari, jonka kannella seisoo Mikael Brunström. Hän on pitkän linjan kalastaja, sillä hän teki ensimmäisen kalastusreissunsa puolivuotiaana.

Brunström on Kemiönsaaren viimeinen suomalainen troolikalastaja. Omat lapset eivät enää aio jatkaa isänsä jalanjäljissä, mutta nyt Brunström on saanut oppipojan, 63-vuotiaan Kirsilän.

Kemiönsaaren kunta

• Noin 7000 asukasta.
• Koostuu noin 2 500 saaresta, joista 30 asuttu ympäri vuoden.
• Kunnassa on sekä suomen- että ruotsinkieliset peruskoulut.