Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kira Hagström on harrastanut valokuvausta teini-ikäisestä lähtien, joten hänellä oli oma järjestelmäkamera ja kamerajalka. "Hyvä video ei kuitenkaan vaadi älypuhelinta kummempia laitteita. Sisältö on pääasia."

Hakuvideo #KiraDuuniin toi työpaikan

Teksti:
Sisko Savonlahti
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.2.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Sosiaalisen median ammattilainen Kira Hagström ei jäänyt pitkäksi aikaa murehtimaan, kun hänet viime kesänä yllättäen irtisanottiin. Hagström latasi nettiin työnhakuvideon #KiraDuuniin, ja pian puhelin alkoi soida.

28-vuotias Kira Hagström veti kumisaappaat jalkaansa ja painoi kuulokkeet korvilleen. Sen piti olla ihan tavallinen kesälomapäivä mökillä, mutta nuori nainen oli juuri saanut kuulla, ettei hänellä olisikaan enää työpaikkaa. Hagström oli tullut irtisanotuksi työpaikasta, jossa hänen tehtävänään oli ollut huolehtia yhtiön digitaalisesta markkinoinnista sekä näkymisestä sosiaalisessa mediassa.

"Äitini neuvoi, ettei saa lannistua. Hän kehotti minua lähtemään ensi töikseni mustikkametsään", Hagström muistelee.

Metsässä hän laittoi musiikin soimaan ja pudotti sitten puhelimen taskuunsa. Oli aika pitää taukoa sosiaalisesta mediasta.

Netissä kuin kala vedessä

Kira Hagström innostui internetistä teini-ikäisenä. Siihen asti hän oli viihtynyt itsekseen ja tuntenut itsensä monesti ulkopuoliseksi. Netin avulla hänelle avautui täysin uudenlainen maailma.

"Asuin Kokkolassa, kuuntelin räppiä ja kaiken lisäksi olin suomenruotsalainen. Kaltaisiani teinejä ei ollut kovinkaan monta", Hagström sanoo.

Netistä hän löysi hengenheimolaisia ja paikkoja, joissa pystyi vihdoinkin ilmaisemaan itseään. Kira viihtyi vuosin varrella niin Irc-galleriassa, MySpacessa kuin Facebookissakin. Kun sosiaalisesta mediasta tuli osa yhä useamman ihmisen arkea, oli työelämässä yhtäkkiä käyttöä ihmisille, jotka ovat somessa kuin kalat vedessä – siis sellaisille kuin Kira Hagström.

Vuonna 2007 Hagström alkoi opiskella kansainvälistä kauppaa. Ravintola-alan työt vaihtuivat pian uusiin haasteisiin digimarkkinointitoimistossa ja mainostoimistossa. Ennen irtisanomista Hagström oli ehtinyt työskennellä saman yhtiön palveluksessa vuoden ajan.

"Töiden loppuminen harmitti, sillä pidin työstäni paljon. Vaikka tiesin tehneeni kaiken hyvin, mietin, olisinko sittenkin voinut tehdä toisin."

Mustikkametsässä Hagström päätti kuunnella äitiään: hän ei siis lannistuisi.

"En halunnut ajatella irtisanomista vaan halusin jo miettiä, mitä tahtoisin tehdä seuraavaksi."

"Moi, mä oon Kira!"

Seuraavalla viikolla Hagström lähetti sähköpostihakemuksia itseään kiinnostaviin työpaikkoihin. Se tuntui kuitenkin vanhanaikaiselta: kun hän kerran halusi töitä sosiaalisesta mediasta, miksei hän hyödyntänyt sitä myös työnhaussa?

 "Olin nähnyt ihmisten hakevan Twitterissä töitä hashtagin (eli aihetunnisteen) avulla. Digimarkkinoinnin ja sosiaalisen median ammattilaisena tiesin kuitenkin, miten paljon ihmiset katsovat netissä videoita. Siksi päätin tehdä työnhakuvideon."

Hagström selvitti ensin, mitä kaikkea perinteisessä työhakemuksessa pitää kertoa. Samalla hän pohti, miten saisi tiivistettyä oleelliset asiat yhteen minuuttiin. Oli selvää, ettei video saisi olla yhtään pidempi – eihän hän itsekään jaksanut katsoa yli minuutin mittaisia videoita. Videon kohderyhmä löytyi pikaviestipalvelu Twitteristä.

"Facebookissa olen tekemisissä lähinnä kaverieni ja sukulaisteni kanssa, mutta Twitterissä minua seuraa myös moni oman yrityksen perustanut henkilö", Hagström perustelee valintaansa.

Yksivärinen kesämökin seinä näytti sopivan hyvin videon taustaksi, kunhan Hagström oli ottanut siitä yhden taulun alas. Sitten enää kamera jalustalle ja käyntiin:

"Moi, mä oon Kira ja mä etsin töitä!" #KiraDuuniin-niminen video vaati 15 ottoa ja oli valmis tunnissa.

Tiistaina Hagström latasi videon netin videopalvelu YouTubeen ja näytti sen vanhemmilleen sekä parille kaverille. Kaikki sanoivat, että nuori nainen vaikutti siinä ihan itseltään. Silti Hagströmiä pelotti. Hänen kauhukuvissaan joku oli tehnyt hänen videostaan animation ja kaikki nauraisivat hänelle.

"Tiedän, miten raadollinen paikka internet voi pahimmillaan olla. Sitten ajattelin kuitenkin, että kävi miten kävi, ainakaan kukaan ei voisi syyttää, etten olisi yrittänyt."

Keskiviikkona Hagström linkkasi videon Twitteriin, sulki läppärin ja meni jäätelölle.

Pelot olivat olleet turhia. Työnhakuvideota jaettiin Twitterissä 140 kertaa, ja Hagström sai kannustavia viestejä niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. YouTubessa videota katsottiin yli 2000 kertaa, ja – mikä parasta – töitä oli tarjolla.

"Sain noin 20 puhelua kiinnostuneilta työnantajilta, jotka olivat nähneet hakemukseni."

Seuraavalla viikolla Kira Hagström kävi yhdeksässä työhaastattelussa.

"Sain kuulla, että tempauksesta välittyi hyvin kykyni heittäytyä. Työnantajat olivat vaikuttuneita myös siitä, miten laajasti video oli levinnyt sosiaalisessa mediassa. Olin siis jo käytännössä osoittanut osaavani työt."

Itsetunto koheni

Haastattelurumban jälkeen Hagström sai päättää, minkä työpaikoista valitsisi. Sopivin paikka löytyi yrityksestä, jossa Hagströmin tehtävänä oli suunnitella digitaalisia sisältöjä eri yrityksille. Työt alkoivat syyskuun ensimmäisenä päivänä eli hän ehti lopulta olla työttömänä vain kaksi viikkoa.

Nykyään Kira Hagström työskentelee sosiaalisen median tehtävissä viestintätoimistossa. Hänen työnhakuvideonsa löytyy silti yhä netistä. Hagström päätti jättää sen näkyville, koska ihmiset ovat kyselleet aiheesta paljon.

"Hyvä, jos siitä on apua myös muille."

Hagström sanoo saaneensa videon ansiosta myös rutkasti lisää itseluottamusta.

"Kaikista suurin voitto oli kuitenkin se, että uskalsin luottaa omaan visiooni."

Kira Hagström, 28

Mottoni on... luota itseesi. Olet ainoa, jonka on elettävä päätöstesi kanssa.

Nauroin viimeksi... kun kerroin äidilleni puhelimessa, miten lihakseni olivat kipeytyneet juoksutreenin jälkeen. Pystyin hädin tuskin kävelemään rappusia.

Moka, joka opetti eniten... tiuskaisin ystävälleni, kun hän soitti ollessani kiireinen. Tajusin, että sellaisissa tilanteissa on parempi palata asiaan paremmalla tuulella. Aina ei tarvitse olla tavoitettavissa.

Tätä en ole kertonut muille... söin viime viikonloppuna kolme suklaalevyä. Halusin rentoutua kunnolla. Yleensä elän terveellisesti.

Haluan vielä oppia... korvaamaan osan lukemistani nettiteksteistä oikeilla kirjoilla. Se avartaisi maailmaa ja kehittäisi kielitaitoani.