23-vuotiaana tohtoriksi väitelleen Lindan onnistumisen resepti: Sano kaikelle kyllä

14.8.2015
0 arviota
Onnistumisen resepti: Sano kaikelle kyllä

Vain 23-vuotiaana tohtoriksi väitellyt Linda Laatikainen uskoo, että onnistuminen on itsestä kiinni. Menestymisen mahdollisuudet kasvavat, kun tekee monia eri asioita yhtäaikaisesti ja sanoo uusille mahdollisuuksille kyllä.

28-vuotiasta Linda Laatikaista voi hyvällä syyllä kutsua todelliseksi uraohjukseksi. Hän suoritti peruskoulunsa kansainvälisissä kouluissa, opiskeli farmakologian maisteriksi kolmessa vuodessa kuuluisassa Cambridgen yliopistossa Englannissa ja kirjoitti psykiatrian väitöskirjansa Oxfordissa ennätysvauhtia. Tohtoriksi väitellessään Laatikainen oli vain 23-vuotias. Huikean opiskelutahdin mahdollisti se, että perheen muuttaessa Suomesta Saksaan Linda hyppäsi yhden luokan yli. Lisäksi hän aloitti peruskoulun käynnin jo vuotta aikaisemmin kuin muut suomalaislapset.

"Totta kai opiskelutahtini Oxfordissa oli hurja, sillä ei muissa englantilaisyliopistoissa opiskella yhtä vauhdikkaasti. En kuitenkaan ajatellut asiaa opintojeni aikana, sillä kaikki kaverinikin elivät samanlaisessa rytmissä. Kuutena päivänä viikossa opiskeltiin: luennot alkoivat aamuyhdeksältä, niiden välissä tein laboratorioharjoituksia, iltaisin sain opettajilta henkilökohtaista ohjausta ja läksyille varasin aikaa öisin", Laatikainen kertoo.

Kaiken tämän ohessa Laatikainen kuului muun muassa St. Peter's Collegen soudun ykkösjoukkueeseen, lauloi kuorossa, neuvotteli tuhansien puntien budjetista oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana ja järjesti noin 1 300 hengen gaalaillallisen. Hengästyttävän ohjelman lisäksi hän toimi vielä huoltajana alaikäiselle sisarelleen, joka kävi Englannissa Eurooppa-koulua. Jossain välissä hän ehti silti nukkua yli kahdeksan tunnin yöunetkin.

"Oxfordissa oli todella hauskaa. Kukaan ei oikein usko, miten paljon ehdin osallistua siellä myös sosiaaliseen elämään. Olen noudattanut minuuttiaikataulua jo 20 vuotta, minkä ansiosta käytän kaiken aikani supertehokkaasti hyödyksi. Jaksan, kun hommat ovat riittävän mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Lisäksi saan energiaa vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Sen sijaan lehtiä en ehdi lukea saati sitten katsoa televisiota."

Laatikainen on voinut opiskella maailman huippuyliopistoissa, vaikka hänellä ei ole rikasta perhettä. Hän sai stipendin sekä Oxfordiin että Cambridgeen, ja niiden ansiosta hän pystyi opiskelemaan täysipainoisesti ilman taloudellisia huolia.

"Kummallakaan vanhemmistani ei ole akateemista loppututkintoa. Olenkin hyvä osoitus siitä, ettei koulutustaustan tarvitse periytyä. Vanhempani ovat aina kannustaneet ja muistuttaneet, että opiskeluun tarvittava raha löytyy aina."

Veli saa asiat tärkeysjärjestykseen

Linda Laatikainen on työskennellyt opiskeluajoista lähtien Helsingin yliopistossa, Maailman terveysjärjestö WHO:ssa, konsulttiyhtiö McKinsey & Companyssa sekä Suomen molekyylilääketieteen instituutissa. Viime kesänä hänet nimitettiin Rinnekoti-säätiön lääketieteelliseksi johtajaksi. Rinnekoti-säätiö tukee sekä kehitysvammaisia että muita erityistukea tarvitsevia henkilöitä jokapäiväisessä elämässä. Tämän työpaikan Laatikainen valitsi, koska halusi itselleen työn, jossa hänen koulutuksestaan ja osaamisestaan on eniten hyötyä.

"Kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja moniongelmaiset uhkaavat jäädä Suomessa varjoon, vaikka kaikki saavatkin meillä laadukasta peruspalvelua. En tiennyt haluavani johtotehtäviin, mutta olen nauttinut todella paljon ensimmäisistä työkuukausistani. Kun olen jo sisällöllisesti saavuttanut työelämässä kaiken sen, mitä olen tavoitellutkin, voin nyt auttaa muita pääsemään tavoitteisiinsa."

Kehitysvammaisten parissa työskentelyyn motivoi myös isoveli, jolla on keskivaikea Downin syndrooma. Laatikainen kertoo, että hänen perheensä on vienyt veljeä aktiivisesti "ihmisten ilmoille" jo silloin, kun muut eivät sitä Suomessa tehneet. Samalla Linda Laatikainen on toiminut veljelleen tulkkina ulkomaailman kanssa.

"Olen oppinut ymmärtämään, miten vaikeaa voi olla, jos ei pysty kommunikoimaan muiden kanssa. Downin syndroomaa sairastavia kutsutaan "auringonlapsiksi", ja tämä nimi pitää paikkansa. Opiskeluaikoinani haaveilin, että veli olisi tullut asumaan luokseni Englantiin, jotta hän muistuttaisi minua arkikiireitä tärkeämmistä asioista."

Merkityksellinen työ

Linda Laatikainen ei ole omien sanojensa mukaan laittanut koskaan "tikkuakaan ristiin" sellaisten asioiden eteen, jotka eivät suoraan paranna toisten ihmisten terveyttä tai hyvinvointia. Hänen työtehtävänsä aivotutkijana, hyväntekeväisyyshankkeissa ja jopa suuressa kansainvälisessä konsulttiyhtiössä ovat aina kohentaneet kanssaihmisten elämää.

"Aika harva voi sanoa näin työstään. Sanoin McKinseyllä etukäteen, että haluan tehdä vain terveydenhuoltoprojekteja, kaikesta muusta kieltäydyn."

Laatikainen pyrkii sanomaan kaikille asioille kyllä – elleivät ne ole muille haitaksi tai laittomia. Hän pitää sinnikkyytensä salaisuutena monien asioiden tekemistä yhtäaikaisesti, sillä silloin onnistumisen todennäköisyys on suurempi: kun yksi asia epäonnistuu, voi siirtyä seuraavaan.

"On kamalaa jysähtää epätoivoon ja kielteisiin ajatuksiin. Ihminen voi aina katsoa tulevaisuuteen, vaikka tilanne olisi kuinka paha tahansa. On turhaa jäädä harmittelemaan tekemättömiä asioita, kun voi keskittyä siihen, mitä elämänvalintoja tekee seuraavaksi."

Linda Laatikaisesta on mukavaa yllättää ennakkoluuloiset ihmiset, jotka luulevat, ettei nuori, kaunis nainen voi osata mitään.

"Yleensä kilpailu ei olekaan niin suurta kuin luulemme, sillä toiset eivät välttämättä halua samoja asioita kuin me. Suurin kilpailu käydään usein oman itsen kanssa. Kun tästä pääsee ylitse, on jo melkein maalissa."

Linda Laatikainen

Linda Laatikainen, lääketieteellinen johtaja, 28

Mottoni on… Sano aina kyllä – kunhan se ei ole laitonta eikä haitaksi kenellekään.

Viimeksi nauroin… aika lailla koko ajan. On tärkeää, ettei ota asioita liian vakavasti.

Itkin viimeksi… viime viikolla tyttöjen nyyhkyleffaa katsellessani.

Moka, joka opetti eniten… olen kokenut, mitä tapahtuu, kun menee liian lujaa ja uupuu. Siitä joutuu sellaiseen negatiivisuuden kierteeseen, johon en enää halua.

Haluaisin oppia lisää… ihmisten kannustavasta ja inspiroivasta johtamisesta. Sitä voi oppia lisää koko loppuelämänsä.

Tätä en ole kertonut muille... talviaikaan siirryttäessä Merton Collegessa noudatetaan perinnettä, jossa kävellään sisäpihan ympäri takaperin, juodaan samalla portviiniä ja pyörähdetään pihan kulmissa. Olen tehnyt pyörähdysten ennätyksen.

Teksti
Kuvat Roope Permanto
Avainsanat: työ
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5