Taulutelevisio – ostajan opas

24.10.2016
10 arviota
Taulutelevisio – ostajan opas

Uuden television valitseminen saattaa tuntua insinööritutkintoa vaativalta urakalta. Tietotulvan keskellä kannattaa rauhoittua ja keskittyä olennaiseen.

Tv-markkinoilla käydään raakaa kamppailua kuluttajien kiinnostuksesta. Alan yhtiöt julkaisevat runsaasti erikokoisia ja -mallisia televisioita, ja ostajaehdokas pyritään saamaan vakuuttuneeksi niiden ylivertaisuudesta ylenpalttisen runsaan teknisen tiedon avulla.

Numeroita ja lyhenteitä suorastaan vilisee televisioiden tuotetiedoissa. HD-, 4K- ja HDR-tyyliset lyhenteet hämmentävät. Ja kun televisioiden hintahaarukka on suuri, aina paristasadasta tuhansiin euroihin, alkaa epätietoisuus kiusata. Voiko halvalla saada hyvää? Mikä merkki on paras? Mitkä ominaisuudet ovat tärkeitä?

Ei kannata antaa tarjonnan runsauden häiritä. Kovassa kisassa on ensinnäkin se hyvä puoli, ettei todella huonoja televisioita ole juuri liikkeellä. Samsungin, Sonyn ja LG:n kaltaisten suuryhtiöiden tuotekehittely on sellaisella tasolla, että niiden valmistaman uuden tv:n voi olettaa olevan asiallinen laite.

Tietenkin jotkut mallit ovat paremmin varusteltuja kuin toiset. Kalliimmissa malleissa on isompi kuvaruutu, tarkempi kuvanlaatu ja ylipäätään enemmän kaikkea. Mitä tästä kaikesta tarvitsee, on sitten eri asia.

Esimerkiksi paljon puhuttu 4K-kuva todella näyttää paremmalta, mutta vain nimenomaan 4K-formaattiin tehdyissä videoissa ja ohjelmissa. Tavallinen televisiokuva näyttää 4K-tv:ssä samanlaiselta kuin halvemmissa Full HD -televisioissakin. Jotta 4K-kuvassa voi oikeasti nähdä eroa Full HD -kuvaan, pitää ruudun olla suhteellisen suurikokoinen.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö 4K-kuva olisi parhaimmillaan vaikuttavaa nähtävää. Yhä useammat Blu-ray-levyt ja Netflixin kaltaisten suoratoistopalvelujen videot ovat tarjolla 4K:ta tukevina versioina, ja 4K-kuvasta tulee koko ajan yleisempää.

Kannattaa siis katsoa liikkeessä esillä olevien televisioiden kuvaa – tavallisestihan niissä näkyy usealla tv:llä sama ohjelma – ja vertailla omin silmin. Jos haluaa nähdä, miltä hienommat kuvaominaisuudet näyttävät käytännössä, myyjä varmasti havainnollistaa mielellään.

Isomman summan investoimalla voi saada kookkaan tehopakkauksen, joka kykenee todella vaikuttaviin suorituksiin, mutta halvemmatkin nykytelevisiot ovat varmasti parempia kuin esimerkiksi viiden vuoden takaiset saman hintaluokan telkkarit.

Kuvalaadut

Televisiomarkkinoiden kuumin puheenaihe on ollut viime aikoina kuvan tarkkuus. Mitä enemmän pikseleitä mahtuu ruudulle, sitä tarkemmalta kuva näyttää.

Full HD

Nykyään suurin osa televisioista on varustettu vähintään Full HD -resoluutiolla (1920 x 1080 pistettä). Tämä tarkoittaa, että televisioiden kuvassa on kaksi kertaa niin paljon pikseleitä kuin vielä jokunen vuosi vallalla olleessa HD Ready -kuvassa. Siinä puolestaan oli kaksi kertaa niin paljon pikseleitä kuin entisajan televisiokuvassa. HD-kuvasta käytetään nimitystä "teräväpiirto".

4K

4K-kuva on kehityksen seuraava askel, ja siinä on neljä kertaa niin paljon pikseleitä kuin Full HD -kuvassa (3840 x 2160 pistettä). 4K:sta käytetään myös termiä Ultra HD. 4K- tai UHD-kuva pääsee kuitenkin oikeuksiinsa vain silloin, kun katsotaan nimenomaan 4K-kuvaksi tallennettuja videoita tai ohjelmia. Toistaiseksi tällaisia on ollut tarjolla vähän, mutta määrä kasvaa jatkuvasti. Suomessa 4K-sisällöstä voi nauttia 4K-televisioiden Netflix-sovelluksilla sekä Ultra HD Blu-ray -levyiltä, joita pystyy katsomaan esimerkiksi Xbox One S -pelikonsolilla. Monilla videokameroillakin voi nykyään tallentaa 4K-kuvaa, ja myös videopalvelujätti YouTube alkoi tukea tänä vuonna supertarkkaa kuvanlaatua.

HDR

HDR on lyhenne sanoista High Dynamic Range. Sen avulla television kuvalaatu paranee merkittävästi, kun värit loistavat kirkkaampina ja kontrasti petraantuu. HDR:n pätee sama sääntö kuin 4K-kuvaan, eli ainoastaan HDR-muotoon tallennettu video paranee HDR-kuvalla varustetulla televisiolla katsottuna. Tavalliset televisiolähetykset pysyvät tutunlaisina. Netflixin uusimmat sarjat on kuvattu HDR-tekniikalla, ja HDR-kuvaa voi katsoa Netflixistä älytelevisioista. HDR-standardeja on ainakin toistaiseksi kaksi keskenään kilpailevaa, HDR10 ja Dolby Vision, ja ne eivät ole keskenään yhteensopivia.

3D

Kolmiulotteinen kuva oli vielä hetki sitten suuri lupaus televisiomaailmassa, mutta nyt valmistajat ovat yksi toisensa jälkeen lakanneet tukemasta formaattia. Erityisen raskas isku 3D-televisioille oli, kun Samsung lopetti tekniikan hyödyntämisen laitteissaan. 3D:n hiipuminen sijoittuu samaan aikaan 4K-kuvan yleistymisen kanssa, sillä 4K-tekniikalle ei ole kehitetty kunnon 3D-standardia.

Television viihde-ominaisuudet

Monet uudet televisiot toimivat kodin viihdekeskuksina. Toiminnot vaihtelevat merkeittäin ja malleittain, mutta niin kutsutuilla älytelevisioilla (Smart TV) voi katsoa internet-yhteyden avulla videoita esimerkiksi Netflixistä, YouTubesta ja Yle Areenasta. Verkkopalvelujen käyttö edellyttää kiinteän laajakaistaliittymän tai langattoman verkon kytkemistä televisioon. Televisio-ohjelmien katselun lisäksi laitetta voi käyttää valokuvien ja videoiden katseluun, musiikinkuunteluun ja verkon selailuun.

Taulutelevision äänenlaatu

Television hankinnassa kannattaa vertailla kuvan lisäksi ääntä, sillä laitteiden äänentoistossa on eroja. Kuvan ja äänen hankintaa kannattaa ajatella kokonaisuutena. Yksinkertaista on hankkia hienon kuvan rinnalle jokin ääntä parantava ratkaisu.

Keinoja äänenlaadun parantamiseen:

  • kotiteatterisarjat
  • kuulokeliitännän kautta kytkettävät lisäkaiuttimet
  • valmistajien omat äänentoiston lisäratkaisut
  • erillislaittein toteutettu kotiteatterijärjestelmä.

Taulutelevision koko

Taulutelevisioita on saatavilla pienistä matkamalleista aina kotiteatterimitat täyttäviin suuriin ruutuihin. Ruutujen koko on kasvanut merkittävästi vuosien varrella.

Uusien, suurikokoisten televisioiden kuva on ominaisuuksiltaan sellainen, että sitä voidaan katsoa hyvin läheltä – selvästi lähempää kuin vanhojen televisioiden kuvaa. Suurta 46–52 -tuumaista täysteräväpiirtokuvaa voi seurata nautittavasti jopa 2–3 metrin etäisyydeltä.

Taulutelevisio on tyypillisesti vain muutaman sentin paksuinen ja laite hoikistuu edelleen. Laitteen ja liitäntöjen litteys mahdollistavat television kiinnittämisen taulun tavoin mahdollisimman lähelle seinää.

Taulutelevision ominaisuuksia

Liitännät Liitännät ovat monipuoliset. Analogiajan Scart on jäänyt historiaan, koska se ei kelpaa teräväpiirtosignaalille. Television takaa löytyy tätä nykyä Scartin lisäksi teräväpiirtotekniikkaa tukevia HDMI-liitäntöjä, tietotekniikasta tuttuja USB-portteja sekä usein myös Ethernet-liitin kodin tietoverkkoa varten. Nykyaikaiset liitännät takaavat sujuvan ja laadukkaan tiedonsiirron laitteiden välillä.
Tallentaminen muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle Joissakin televisiomalleissa ohjelmia voidaan tallentaa muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle. Muistitikku tai kovalevy kytketään television USB-liitäntään.
Kodin viihdekeskus Tämä nimitys pitää television kohdalla entistä enemmän paikkansa. Viihde-elektroniikka ja tietotekniikka ymmärtävät toisiaan. Digikameran kuvien katselu television kautta onnistuu suoraan muistikortista tai yhden johdon kiinnittämisellä. Digitaalisia kuvia, videopätkiä tai musiikkia sisältävän USB-muistitikun voi kytkeä television taakse ja kodin laitteista voi rakentaa langallisen tai langattoman verkon. Kaikki USB-liitännät eivät kuitenkaan tue liikkuvan kuvan esitystä. Viihde-elektroniikan valmistajat ovat sopineet yhteisestä DLNA-standardista, jota käyttäen erimerkkiset laitteet ymmärtävät toisiaan verkossa. DLNA-yhteyksien avulla omasta kotiverkosta on mahdollista siirtää esimerkiksi tietokoneen tai verkkolevyn digikuvat näytettäväksi olohuoneen televisioruudulla.
Virransäästö Virrankulutusta on kehitetty merkittävästi viime vuosien aikana. Kun 40-tuumainen taulutelevisio vielä muutama vuosi sitten vei sähköä 150–200 wattia, kulutus on nyt parhaimmillaan vain puolet tästä. Näin suuriin säästöihin on päästy vaihtamalla taustavalo LED-polttimoiksi tai käyttämällä uudentyyppisiä mikrokokoisia kuumakatodiloisteputkia. Televisioihin on tullut myös muita virtaa säästäviä toimintoja.
Smart-TV Uusista televisioista löytyy usein internet ja verkko-ominaisuuksia. Laitteissa on valmistajasta riippuen erilaisia mediatoimintoja ja lisäpalveluja, joiden määrä nousee tulevaisuudessa. Tyypillisiä ovat pienet apuohjelmat, jotka hakevat televisiokuvan viereen vaikkapa päivän uutissähkeitä internetistä. Joissakin malleissa on jo avoin selain, videovuokraamo tai pääsy televisiokanavan ohjelma-arkistoihin internetissä. Useissa uusissa Smart-TV:ssä on mahdollisuus ohjata televisiota kotiverkkoon kytketyn puhelimen tai tablet-tietokoneen ruudulta. Markkinoille on myös tullut malleja, joihin voidaan kytkeä näppäimistö sekä hiiri. Näin nettiselaimella varustetulla televisiolla voi surffata verkossa kuten tavallisella kotitietokoneellakin.

 

Taulutelevision tekniikkaa

LCD

LCD- eli nestekidenäytöt korvasivat aikanaan entisajan kuvaputkitelevisiot. Niissä valonlähteenä on paneelin taakse asennettu loisteputki. LCD-televisiot ovat melko keveitä ja näytön valttina on hyvä valovoima ja kuvan kirkkaus.

LED-TV

LCD-television virrankulutusta on pystytty vähentämään LED-taustavaloilla. LED-televisio on tätä nykyä yleisin televisiotyyppi. Suurin osa tarjolla olevista televisioista on LCD-paneelilla varustettuja, mutta LED-tekniikalla valaistuja. LED-valot voi sijoittaa kahdella eri tavalla. Edge LED -tyypissä ruutu valaistaan reunoilta, Backlight LED -tyypissä valaisu tapahtuu useisiin erikseen ohjattaviin alueisiin jaettujen LED-valoalueiden avulla tv-ruudun takaa.

OLED

OLED-tekniikkaan perustuvat televisiot ovat kuvalaadultaan parhaita – ja kalliimpia. OLED-näyttöjen kuvapisteet valaisevat itse itsensä, joten erillistä taustavaloa ei tarvita. Tämä tarkoittaa samalla alhaisempaa energiankulutusta.

Kuvapisteiden valoisuus on säädettävissä, joten kuvanlaatu on parempi esimerkiksi LCD-televisioihin verrattuna. OLED-näytöt ovat myös selvästi ohuempia kuin LCD-näytöt. Kameroissa ja kännyköissä käytetään jo AMOLED-näyttöjä, jotka ovat huomattavasti kirkkaampia ja vähemmän virtaa syöviä kuin perinteiset näytöt.

Nykyaikaisen television ominaisuuksia

  • TV-ohjelmien katselu
  • valokuvien, musiikin ja videotallenteiden katselu USB:n kautta
  • tietokoneen, älypuhelimen tai verkkokiintolevyn sisällön toistaminen langattomasti huoneesta toiseen DLNA-kotiverkon avulla (kuvat, musiikki, videot)
  • televisio-ohjelmien ja muun sisällön katseleminen verkossa (Yle Areena, YouTube)
  • avoin internetselain
  • Skype-nettipuhelut
  • Twitter- ja Facebook -käyttö
  • Widget-galleriat.
Teksti
Kuva 123RF
Arvioi artikkeli
Tervetuloa ostoksille

Anna arvio

1/5 5/5