Taikataikina-muovailumassa

28.8.2012
13 arviota
Taikataikina-muovailumassa

Taikataikina on helppo ja halpa muovailumassa lapselle. Idea: tee vaikka tavaroita nukkekotiin.

Kotoa löytyvistä aineksista saa nopeasti tehtyä taikataikinaa eli suolataikinaa, joka toimii muovailuvahan tavoin lasten luomisleikeissä. Taikina on helppo tehdä. Koska taikina on tehty ruoka-aineista ja on myrkytöntä, ei ole vaarallista vaikka taikinaa joutuisi lapsen suuhun. Suolaisuus varmistaa, ettei lapsi halua kokeilla taikinan maistamista toistamiseen.

Taikataikinan käyttöohjeet ja vinkkejä

Taikataikinan muovailu

Taikataikinan valmistaminenTaikataikinan valmistusTaikataikinan muovailuTaikataikinan kuivatus

Ideoita taikataikinan käytölle on rajattomasti. Taikinasta voi muovailla eläimiä, erilaisia hahmoja, joulukuusen koristeita ja joulutonttuja, pienen lumilyhdyn tai ruokia nukkekotiin.

Muovailtaessa kädet kuivuvat helposti. Pese välillä kädet ja hiero hieman öljyä käsiin, jotta taikinan muovailu sujuu paremmin.

Taikataikina-hahmojen kovettaminen

Sijoita valmiit hahmot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, jotta ne on helppo sujauttaa uuniin. Hahmot kuivuvat myös huoneenlämmössä, mutta huomattavasti hitaammin kuin uunissa. Taikinasta ei kannata tehdä korkeita hahmoja, koska ne saattavat painua kasaan.

Säädä uuni 125 asteeseen ja kuivata hahmoja noin tunnin verran. Isot hahmot saattavat vaatia kuivuakseen pidemmän ajan. Hahmot voi voidella kananmunalla ennen paistamista.

Sillä aikaa, kun hahmot kuivuvat uunissa, voi valmistella hahmojen maalaamista ja siivota keittiön yhdessä lasten kanssa.

Taikataikina-hahmojen maalaaminen ja koristelu

Uunikuivatuksen jälkeen hahmot saavat jäähtyä hieman ennen maalaamisen aloittamista. Maaleiksi sopivat esimerkiksi vesivärit ja akryylivärit.

Koristele hahmot lopuksi ruoka-aineilla:

  • Maalatun pullapitkon päälle voi sirotella hieman sokeria.
  • Patongin päälle ripotellaan jauhoja tai leivinjauhoja.
  • Lumilyhdyn päälle sirotellut leivinjauhot antavat lumisen vaikutelman.
  • Kahvipurut toimivat pienten perunoiden "multana".

Taikataikinan resepti

 

Muovailumassan ainekset

  • 3 dl jauhoja
  • 1,5 dl suolaa
  • 1,5 dl vettä
  • 1 rkl ruokaöljyä.

 

Sekoita keskenään jauhot ja suola ja lisää vesi sekä ruokaöljy. Vaivaa ainekset kiinteäksi massaksi. Jos taikina on tahmeaa, lisää hieman jauhoja. Jos taikina murenee liian helposti, voit lisätä hieman vettä.

Muovailun apuvälineinä voi käyttää kaikkea keittiöstä löytyvää: veitsiä, hammas-tikkuja, pillejä ja piparkakkumuotteja. Valkosipulipuristimen avulla saa tehtyä hauskat hiukset hahmoille.

Teksti
Kuvat Michaela von Kügelgen
Avainsanat: lapsi askartelu
Arvioi artikkeli

Askartelutarvikkeita on saatavilla Prismoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Tervetuloa ostoksille
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5