Origamien taitteluohjeita
Origamikukan taittelu vaatii näppäriä sormia. Toukka on yksinkertainen ja helppo, pienillekin lapsille sopiva origami. Pulu on helpommin taiteltava versio klassisesta kurkiorigamista eli tsurusta.

Puluorigamin taitteluohje


1. Taita neliskulmainen paperi kulmittain puoliksi katkoviivan mukaisesti ja avaa uudelleen auki. Näin luot aputaitoksen, joka helpottaa taittelua seuraavissa vaiheissa.

2. Taita jälleen kulmittain puoliksi, mutta pystysuorasti eli vastakkaiseen suuntaan kuin kohdassa 1.

3. Taita katkoviivaa pitkin kuvan mukaisesti.

4. Avaa syntynyt kolmio neliöksi katkoviivaa pitkin.

5. Taita puoliksi.

6. Taita pululle siipi katkoviivan mukaisesti. Tee sama myös toiselle puolelle.

7. Tehdäksesi pululle nokan, taita aputaitokset edestakaisin kuvan osoittamalla tavalla. 8. Taita nokka alaspäin taskuun aputaitoksia pitkin.

9. Piirrä silmät ja pulu on valmis!
Kukkaorigamin taitteluohje


1. Taita neliskulmainen paperi puoliksi sekä vaaka- että pystysuunnassa katkoviivan mukaisesti ja avaa uudelleen auki. Näin luot aputaitokset, jotka helpottavat taittelua seuraavissa vaiheissa.

2. Taita kulmat kohti keskustaa.

3. Taita syntyneet kulmat kohti keskustaa.

4. Käännä ympäri.

5. Taita kulmat kohti keskustaa.

6. Taita kulmien kärjet katkoviivojen mukaisesti.

7. Käännä ympäri.

8. Pidä kiinni kukan keskeltä ja avaa alapuolelta keskustaa kohti käännetyt kulmat varovasti ulospäin.

9. Käännä vielä alimmat kulmat ulospäin.

10. Kukka on valmis!
Toukkaorigamin taitteluohje


1. Taita neliskulmainen paperi kulmittain puoliksi katkoviivan mukaisesti ja avaa uudelleen auki. Näin luot aputaitoksen, joka helpottaa taittelua seuraavissa vaiheissa.

2. Taita kulmat päällekkäin kohti keskustaa katkoviivojen mukaisesti.

3. Käännä ympäri.

4. Taittele laskoksia katkoviivojen mukaisesti.

5. Taita puoliksi.

6. Tee aputaitokset kuvan mukaisesti ja taita kulma taskutaitoksena alaspäin.

7. Venytä toukan selän laskoksia, jotta ne erottuvat paremmin.

8. Piirrä silmät ja toukka on valmis!
Origameihin kannattaa käyttää melko ohutta paperia, esimerkiksi tulostuspaperia. Kaupoissa on saatavilla myös erityisesti origamin taitteluun tarkoitettuja papereita.
Lisää ideoita askarteluun
- 1.Nämä sandaalit palaavat nyt muotiin – mukana 2010-luvun yllättäjä
- 2.Haiseeko puhdas pyyhkeesi kamalalta? Siihen on syynsä
- 3.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 4.Pesetkö siivousrätit vaatteiden tai lakanoiden kanssa? Saatat vielä katua
- 5.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 6.“Milloin tulee toinen?” Annin vastaus hämmentää etenkin miehiä














