Haluan kiittää sinua

23.10.2014
0 arviota
Haluan kiittää sinua

Kiitos on pieni, mutta sitäkin merkittävämpi sana. 
Se unohtuu helposti, mikä voi harmittaa jälkikäteen. Kolme lukijaa sai kiittää jotakuta heille tärkeää henkilöä. Mistä he kiittävät ja miltä kiitos tuntuu sen saajasta?

Katja Hagman, 39, Espoo

"Annoit minulle runouden"

"Olin kahdeksanvuotias ujo pikkutyttö, kun tulin äitini mukana runonlausuntapiiriin. Sinä, Else-Maj, vedit piiriä nuorisoseuran talossa Ruotsinpyhtäällä. Olet muistoissani kaunis, tarunhohtoinen ja lempeä nainen, itsekin kuin runo.

Olin nuorin, istuin äitini sylissä, enkä uskaltanut puhua. Kiitos, että annoit minulle aikaa. Näit ujouteni taakse, etkä yrittänyt saada minua väkisin ulos kuorestani. Runouden lisäksi annoit minulle paljon enemmän: rohkeuden olla oma itseni. Olen siitä sinulle kiitollinen. Annoit minulle keinoja ilmaista itseäni ja autoit unohtamaan pelkoni. Avullasi uskalsin käyttää ääntäni.

Et ehkä itsekään tiedä, kuinka iso merkitys sinulla ja runoilla on ollut elämässäni. Siksi uskallan nyt esiintyä työssäni ja vapaa-ajallani. Muistan, kun harjoittelin kirkkoherran läksiäisiin säettä Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo. Kävimme läpi jokaisen sanan, merkityksen ja äänenpainon. Sanoit minulle, että olen pieni ja ihmettelen tätä maailmaa, kun lausun 'Kuka tietävi, mistä me tulemme ja missä on matkamme määrä'. Sait vedettyä minut mukaan tunnelmaan avaamalla tarinaa.

Yhdeksänvuotiaana lausuin jo pitkiä runoja erilaisissa tapahtumissa, kuten koulun riennoissa, perhejuhlissa sekä paikkakunnan iltamissa. Aluksi minua jännitti, mutta kun aloin lausua, unohdin kaiken muun. Olin temperamentiltani vetäytyvä, mutta lavalla loistin.

Vaikka emme ole tavanneet vuosikymmeniin, olet ollut elämässäni runojen myötä. Kun isäni kuoli syöpään vuonna 2011, lähetit minulle ja äidilleni pitkän kirjeen. Luin sen hautajaisissa ääneen. Kirje oli kaunis, ja se kertoi elämästä. Siinäkin oli runo. Se lohdutti.

Runous on kulkenut mukanani läpi elämän. Hymyilevä Apollo on edelleen lempirunoni. Se avautuu eri tavoin eri ikäisenä.

Olen saanut runoista elämänohjeita, voimaa ja lohtua. Runot ovat auttaneet minua saamaan yhteyden tunteisiini. Niiden avulla olen oppinut itkemään. Runojen lukeminen tuntuu puhdistavalta.

Nykyään runoharrastukseni on enemmän runojen lukemista itsekseni, mutta minua pyydetään edelleen silloin tällöin lausumaan yksityistilaisuuksiin.

Nykyisessä työssäni olen paljon esillä, mutta nautin siitä. Edelleen jännitän, mutta positiivisella tavalla."

Katja Hagman kiittää runonlausunnan opettajaansa Else-Maj Rantaa.

Katja Hagman

Katja Hagman

Else-Maj Ranta

Else-Maj Ranta

Else-Maj Ranta, 90, Elimäki

"Saan sinulta korvaamatonta apua"

"Muistan dramaattisen syntymäsi erityisen hyvin. Pienessä sairaalassa oli vain yksi lääkäri, ja hän oli ulkomaanmatkalla, kun synnytyksesi käynnistyi. Sinä, poikani Tapani, et suostunut syntymään, ja kun synnytystä oli kestänyt kolme vuorokautta, olimme kumpikin hengenvaarassa. Onneksi lääkäri palasi juuri tuolloin takaisin Suomeen ja saapui hätiin h-hetkellä. Emme olisi selvinneet enää tuntiakaan.

Olet perheen kuopus, mutta otit vastuuta jo pienestä saakka. Isälläsi Sakarilla oli munuaisvika. Jo 13–14-vuotiaana huolehdit omakotitalostamme, loit lumet ja leikkasit nurmikon. Ahkerana poikana heräsit aikaisin ja jaoit aamulehtiä viikonloppuisin. Kun isäsi joutui sairaalaan, autoit minua kaikessa. Kun sait ajokortin, kuljetit isääsi Sakaria Meilahden sairaalasta Helsingistä Loviisaan.

Nyt minulla on vaivoja, mutta sinun ja sisarustesi avulla pärjään arjessa. Sinä hoidat kauppareissut ja huolehdit laskut. Itse en ymmärrä raha-asioiden päälle. Vaateostoksille olen päässyt sisaresi Suvi-Päivin tai sinun avullasi. Se on vaatinut melkoista kärsivällisyyttä teiltä molemmilta. Kotona minulla on apuna pikku­Mersu ja ulkona isompi Ferrari – uskolliset rollaattorini.

Et turhaan voivottele tai valita, vaan olet toiminnan mies. Sanot, että asiat järjestyvät. Hurtti huumorisi on auttanut minua jaksamaan.

Kun katkaisin vuosi sitten reisiluuni, totesit, että hyvä ettei mennyt koko jalka. Olin sairaalassa kaksi ja puoli kuukautta, mutta tulit joka päivä katsomaan minua. Käytit vessassa, pesit ja puit puhtaat vaatteet. Hoitajatkin ihmettelivät osaamistasi. Olit heille iso apu kiireessä. Keskellä talvea veit minut ulos kävelylle pyörätuolissani ja puit minulle talvitakkisi. Ilahdutit myös muita potilaita käynneilläsi ja huumorillasi.

Haluan kiittää sinua siitä, että jaksat tarjota apuasi vaativan perhe-elämäsi ja työsi ohessa. Toivon, että huumorinkukkasi säilyy läpi elämän. Arkeeni on mahtunut paljon surua, mutta haluan painottaa elämässäni iloa, valoa, anteeksiantoa ja rakkautta, en ikäviä asioita."

Else-Maj kiittää poikaansa Tapani Rantaa.

Moni tuli puhumaan kanssasi murheistaan ja sydänsuruistaan.

Tapani Ranta, 53, Elimäki

"Olit koulun äitihahmo"

"Ylenpalttinen kiittely tai myönteisen palautteen antaminen ei kuulu arkeen suomalaisessa kulttuurissa. Siksi kiitoksen vastaanottaminen on vaikeaa, jopa vaivaannuttavaa.

Työssäni opettajana ja koulutuspäällikkönä saan usein opiskelijoiden vanhemmilta kiitosta opetustyöstä. Mielestäni kiitos kuuluisi paljon suuremmalle joukolle: siivoojille, keittäjille, vahtimestareille – koko koulun henkilökunnalle. Yhdessähän me teemme kasvatustyön, ja kaikkien meidän panosta tarvitaan.

Usein muiden osaajien työpanos ja merkitys unohtuu. Siksi haluankin kiittää sinua, Soili Anttonen, koulumme pitkäaikainen keittäjä. Laitoit meille ruoan ja leivoit kahvion kahvileivät. Uskon, että olet jäänyt jokaisen opiskelijan mieleen. Olit monelle ruoanlaittajan lisäksi paljon enemmän: äitihahmo ja koulun sydän. Joku taisi alkuun pelästyäkin sinua. Olit värikäs, huumorintajuinen pohjoisen ihminen ja nopealiikkeinen kärppä.

Kannustit kaikkia, mutta pidit myös jöötä opiskelijoille. Ruokajonoon oli pääsy vain niillä, jotka aikoivat syödä. Ruokapöydässä noudatettiin pöytätapoja, eikä sinne ollut asiaa lippalakki päässä. Alkuun joku saattoi nikotella: tukka oli lakin alla huonosti tai keskuskeittiön ruoka ei maistunut. Muutamassa viikossa kaikki oppivat talon tavoille ja huomasivat, että hyvät käytöstavat ovat kaikkien parhaaksi.

Nykyään opiskelijat eivät edes tiedä, kuka laittaa kouluruoan tai luo lumet. Yhteisöllisyys on häviämässä, ja se on valitettavaa. 

Moni tuli puhumaan kanssasi murheistaan. Saatoit kaikkien iloksi huudahtaa: 'Nyt pojat, loput pullat ilmaiseksi. Ja koko porukalle kahvit!'

Aamuisin sinulta kysyttiin edellisen päivän sämpylöitä. Ne maistuivat opiskelijoille, joiden jääkaapissa saattoi olla pelkkä valo.

Jäit ansaitsemallesi eläkkeelle vuonna 2010. Se oli haikea, mutta iloinen hetki."

Tapani kiittää koulun keittäjää Soili Anttosta.

Tapani Ranta

Tapani Ranta

Soili Anttonen

Soili Anttonen

Soili Anttonen, 67, Kouvola

"Kiitos lämmittää ja hämmästyttää"

"Kiitos tuntuu myönteiseltä alun hämmästyksen jälkeen. Enpä olisi odottanut tätä näin monen vuoden jälkeen.

Olin työskennellyt pitkään samassa talossa talouskoulun keittäjänä ja jatkoin tehtävässä, kun Tapani vuonna 1999 tuli johtamaan kulttuurialan koulutusta. Vuoden jälkeen sain hienon tunnustuksen. Minut valittiin vuoden parhaaksi kasvattajaksi. Se auttoi jaksamaan työssä.

Kyllä opiskelijoiden keskuudesta kuului myös nurinaa ruoasta, varsinkin alkuun. He olisivat syöneet vain pizzaa ja pastaa, mutta pian he oppivat arvostamaan myös keskuskeittiön ruokaa. Tein kaiken, minkä pystyin. Tuunasin ruokaa ja paistoin itse tuoreet leivonnaiset. Sain kiitosta ja arvostusta niin opettajilta kuin opiskelijoilta. Koulussa oli hyvä työilmapiiri. Vaikka työni oli vaativaa ja raskasta, oli työpaikalle aina miellyttävää mennä.

Kun jäin eläkkeelle, sain erään koulumme kuvataidealan opiskelijan tekemän päättötyön läksiäislahjaksi. Sen nimi on Emo, ja siinä emo kantaa höyryävää kattilaa ja paistaa pullia. Se tuntui hyvältä. Lopetin 40-vuotisen urani kiitollisin mielin."

Teksti:
Kuvat: Sarri Kukkonen, Aleksi Poutanen, Jukka Rasimus ja Colourbox
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5