Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lapin rauhassa on hyvä pitää toisinaan taukoa maailmalta kantautuvista ikävistä uutisista.

Muutto Lappiin oli Vuohensillan perheen unelma – Yksinkertaisempi elämä vie vähemmän rahaa, vaikka hinnat nousevat

Teksti:
Anu Vallinkoski
Kuvat:
Otto Ponto
Julkaistu: 24.11.2022
|
Muokattu: 1.12.2022
Anni Vuohensilta halusi elää perheensä arvojen mukaista elämää ja tarjota lapsilleen kodin luonnon keskellä. Muutto pohjoiseen toi esiin myös ihmisten auttamishalun.

Viime elokuussa Vuohensiltojen viisihenkisen perheen muuttoauto kurvasi paritalon pihalle Pyhäjärven kylässä Lapin Pelkosenniemellä. Siellä Annia, Tuomoa ja parin kolmea lasta odotti kymmenen hengen porukka kyläläisiä.

Pari päivää aiemmin Anni oli kysellyt muuttoapua paikallisessa Facebook-ryhmässä. Perhe ei tuntenut Pyhäjärveltä juuri ketään. Asunnonkin he olivat vuokranneet käymättä paikan päällä.

Riuska talkooväki kantoi laatikon toisensa perään sisään uuteen kotiin. Paikalliset lapset tulivat hakemaan Vuohensiltojen lapsia leikkimään.

”Tuntemattomien ihmisten avuliaisuus ilahdutti aivan valtavasti. Tunnelma oli epätodellinen”, Anni muistelee.

Vain hetki sitten yli 800 kilometrin taakse Tampereen Hervantaan oli jäänyt kerrostalokolmio, työt ja tukiverkko.

Elämä kaupungissa ei tuntunut omalta

Haave Lappiin muutosta syttyi jo vuosia sitten, kun Anni ja Tuomo tapasivat toisensa eräopaskoulussa. Perheen Lapin retkien jälkeen paluuta etelään olisi aina halunnut lykätä. Elämä kaupungissa ei tuntunut omalta.

”Kaupungissa on jatkuva häly, ja takapihallamme käytiin huumekauppaa. Halusin lapset turvalliseen ja rauhalliseen ympäristöön, lähelle luontoa”, @metsamutsi-Instagram-tiliä pitävä Anni sanoo.

Korona kiihdytti lähtöhaluja.

”Eristäytyminen herätti meidät. Emme käyneet puoleentoista vuoteen Tampereen keskustassa, sillä emme kaivanneet sieltä mitään.”

Lopullinen lähtöpäätös syntyi keväällä 2022, kun pari hoksasi, että esikoinen aloittaa koulun kahden vuoden päästä. Aika oli sopiva töidenkin kannalta, sillä Tuomo oli hoitovapaalla.

Uusina lappilaisina Vuohensillat ovat osa uutta koronan alulle panemaa muuttoliikettä. Viime vuonna Lappi sai ensimmäisen kerran muuttovoittoa sitten 1960-luvun.

Isommat lapset ovat kotiutuneet uuteen päiväkotiinsa. Perhe on tutustunut kyläläisiin, Tuomolle näyttää riittävän töitä ja Annin uusi ura viestintäyrittäjänä on sujunut hyvin. Uusi koti on juuri sopiva ja lämpiää onneksi maalämmöllä, joten sähkölaskukin pysyy maltillisena.

Metsä alkaa Vuohensiltojen uudelta takapihalta. Lähiluonto rikastuttaa arkea, johon perhe ei kaipaa kylpylälomia tai sisäleikkipuistoja. Yksinkertaisempi elämä vie vähemmän rahaa, vaikka hinnat nousevat.

Lähipiirin suhtautuminen perheen muuttosuunnitelmiin jakautui tsemppaamiseen ja toppuutteluun. Muutto olisi voinut olla iso taloudellinen riski.

”Kaikki on kuitenkin mennyt enemmän kuin hyvin”, Anni toteaa.

Lue myös nämä

Lisää aiheesta