Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Laadukkaita kasvisruokia ja pienempiä pakkauskokoja – tällaisia uutuustuotteita S-marketin asiakkaat toivovat kauppoihin

Teksti:
Kirsi Riipinen
Kuvat:
Lari Lappalainen
Julkaistu: 21.6.2021
|
Muokattu: 17.6.2021
Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa etsitään jälleen uutta hittituotetta, joka voisi lyödä itsensä läpi samalla tavalla kuin edellisten kausien voittajat Boltsi ja Rostis. Kysyimme S-marketin asiakkailta, millaisia tuotteita ja asioita he toivovat.

Helsingin uudistuneessa Arabian S-marketissa käy kesäkuisena iltana kova kuhina. Yksi kauppaan piipahtaneista on kahden teinilapsen äiti Maria Laiho. Hän on tehnyt koko koronavuoden etätöitä kotoa ja kaipaa ennen kaikkea helpotusta lounaisiin. Laihon perheessä syödään kasvisruokaa.

”Haluaisin kovasti, että kaupasta löytyisi laadukkaita kasvisvalmisruokia, se helpottaisi etenkin näin koulujen kesälomalla, kun nuorilla on jatkuva nälkä.”

Myös monipuolisempi salaattivalikoima olisi Laihon mieleen.

”Ja smoothiebaari olisi kiva!”

Arabian S-marketin apulaispäällikkö Juhani Nyström kertoo, että huomattava osa myymälän asiakkaista suosii kasviksia. Hän uskoo, että heillä on todennäköisesti keskivertoa enemmän tarjolla kasvisvaihtoehtoja ja luomua.

”Myös kauramaito on suosittua. Vastikään toivottiin vegaanista majoneesia, ja sitä järjestyi valikoimiin nopeasti”, kertoo Nyström.

Juuri myymälään tulleella vantaalaisella Raija Meyerillä on edellisestä käynnistä aikaa yli vuoden verran. Hän asioi yleensä myymälässä samalla kun käy tapaamassa lähistöllä asuvaa tytärtään. Tällä kertaa Meyer oli hakemassa lounastarvikkeita ja äkkinälkään kolmioleivän.

Meyer on hyvillään suomalaisesta kesäisestä satokaudesta, joka näkyy myös myymälän hedelmä- ja vihannesosastolla. Esimerkiksi kotimaiset tomaatit ovat nyt pehmeäkuorisina parhaimmillaan ja hänen suosikkejaan.

Meyer kokkaa itse paljon mutta turvautuu välillä eineksiin. Hän on sitä mieltä, että omatekoinen on parasta. Hänen bravuureihinsa kuuluvat porsaankyljykset ja perunamuusi.

”Ne maistuvat niin hyvin myös Miamiin vaihto-oppilaaksi lähteneelle lapsenlapselle, että hän opetteli valmistamaan niitä itse ennen lähtöään.”

Meyer ei äkkiseltään keksi ihmeellisiä toiveita, mutta olisi mielissään, jos porsaankyljyksiä olisi tarjolla myös pienemmässä pakkauskoossa.

Yhä enemmän räätälöintiä

Kasviksia suositaan varmasti myös tulevaisuudessa, mutta millaisia toiveita kuluttajilla on tulevaisuudessa?

S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa kertoo, että ruokakauppaan vaikuttavat isoina trendeinä terveys, hyvinvointi ja helppous. Kuluttajat haluavat tietää ruoan alkuperän, ja vastuullisuudesta tulee yhä tärkeämpää. Vastuullisuuteen kuuluvat esimerkiksi hiilijalanjälki sekä yhteiskunnalliset olosuhteet.

”Ruokavalinnat ovat yhä merkityksellisempiä. Kuluttaminen ylipäätään yksilöistyy, ja ruoalla ilmaistaan omaa identiteettiä. Ruokavalintani toisin sanoen kertovat itselle ja muille, millainen olen”, Oksa kertoo.

"Ruoalla ilmaistaan omaa identiteettiä"

Kasvaviin trendeihin kuuluu lisäksi elämyksellisyys. Odotukset ruokaa kohtaan ovat yhä isommat. Ruoan on oltava paitsi helppoa tehdä, myös maistua hyvältä. Myymälässä on oltava myös kattava lukuisten erityisruokavalioiden tarjonta.

”Yksi trendeistä on myymälöiden ravintolamaistuminen, grocerant, joka hälventää markettien ja ravintoloiden välistä eroa. Tämäkin kertoo siitä, kuinka ruoalta halutaan yhä enemmän elämyksellisyyttä.”

Tätä toivoo myös kahdeksan vuotta perheensä kanssa Yhdysvalloissa asunut Saara Kaski. Hän on kaupassa hakemassa eväitä jalkapalloa pelaaville pojilleen.

”Jenkeissä on panostettu todella paljon kauppojen ilmapiiriin. Siellä on mietitty esimerkiksi myymälässä soiva taustamusiikki ja tuoksumaailma hyvin tarkkaan.”

Kasken perheessä syödään sekä lihaa että kasviksia.

”Minulle on tärkeää ostaa vastuullisesti valmistettuja tuotteita, olipa se sitten kalaa tai lihaa.”

Maailman ruokatrendit seurannassa

Kuluttajien vaatimustaso nousee koko ajan. Yhä useampi ajattelee, ettei ole yhdentekevää, mitä syö.

S-ryhmän myymälöissä seurataan ja toteutetaan kuluttajien toiveita järjestelmällisesti, mutta järjestelmällisyys kuuluu myös tulevaan. Apuna on tutkimuspankkeja, omia usein toistuvia selvityksiä ja erityistutkimuksia, joista tulevaa suuntaa ennustetaan.

Arvokasta tietoa saadaan myös ulkomailta, sillä kansainväliset ruokatrendit näkyvät yleensä ensin maailman metropoleissa.

”Myös elintarvikevalmistajat ovat hyviä kumppaneita, sillä he käyvät niin ikään syvällisesti läpi tulevia suuntauksia.”

Kuluttamisen muuttuminen yhä yksilöllisemmäksi on kaupalle haaste. Eri S-marketeissa on aina räätälöity valikoimaa asiakkaiden toiveiden mukaan, mutta suuntaus on voimistumassa.

”Onneksi meillä on nykyään aiempaa enemmän tietoa ja keinoja rakentaa valikoimaa juuri tietyllä alueella asuvien mieltymysten mukaan”, sanoo Oksa.

Keväällä lanseeratussa Sinuntoive-palvelussa voi esittää netissä muutamalla klikkauksella toiveita oman lähikaupan valikoimaan.

Rohkeita ruokainnovaatioita etsimässä

  • Kolmatta kertaa järjestettävä Suomalainen menestysresepti -kilpailu etsii ideoita uusiksi ruokatuotteiksi. Alkukarsintojen jälkeen finalistit saavat S-ryhmältä taloudellista tukea tuotekehitykseen. Kilpailua seurataan MTV-kanavalla ja mtv-palvelussa ke 23.6. klo 21 alkaen.

  • Kilpailun tuoma näkyvyys auttaa uuden tuotteen lanseerauksessa. Vuonna 2020 kaikki finalistit saivat tuotteensa S-ryhmän kauppoihin, vaikka voittajia valitaan vain yksi. Voittaja selviää elokuussa.

  • Tuomareina toimivat Jyrki Sukula, Jukka Kurttila, Suvi Luoma sekä Sampo Päällysaho.

Lue myös