Runebergin kakkuAinekset 10 annosta 200 g margariinia 2 dl sokeria 2 kananmunaa 3 dl vehnäjauhoja 2 dl keksin- tai piparinmuruja 1 dl korppujauhoja 2 tl leiinjauhetta 0,5 tl manteliaromia tai 1 tl kardemummaa 1,5 dl maitoa tai omenamehua Kostutus: 1 dl vettä 0,5 tl manteliaromia tai 2 rkl punssia Pinnalle: 1 - 2 dl vadelmahilloa Kuorrutus: 1 dl tomusokeria 0,5 rkl vettä OhjeetVaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen, samalla vatkaten. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja lisää taikinaan. Mausta taikina manteliaromilla tai kardemummalla. Sekoita neste taikinaan viimeisenä. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kostuta jäähtynyt kakku veteen sekoitetulla manteliaromilla tai punssilla ja levitä pinnalle vadelmahilloa. Anna maustua. Sekoita tomusokerista ja vedestä tahna koristelua varten. Siirrä kuorrutusseos pieneen muovipussiin, leikkaa yhteen kulmaan pieni reikä ja pursota koristekuvioita kakun pinnalle. Teksti: Minna Saarni Kuvat: Timo Viljakainen, Margareta Nygård © SOK Reseptitiedot Ruokalajit
Ruokatyypit
Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä. Ravintoaineet Annos Resepti Hiilihydraatteja 45 g 453 g Proteiinia 5 g 47 g Rasvaa 19 g 186 g Kuitua 1 g 13 g Energiaa kJ 1 540 15402 Energiaa kcal 368 3681 Ladataan kommentointia... | Uusimmat reseptit |