Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ranskalainen tomaattipiiras

timer-iconNoin 2 tuntia
Fork and knife
6 Annosta
Fork and knife
6 Annosta
Ranskalainen tomaattipiiras maistuu niin kahvipöydässä kuin iltapalallakin. Ripottele piiraan pinnalle ennen tarjoilua basilikasilppua ja koristele halutessasi salaatinlehdillä.

Ainekset

4 1/2 dl
Vehnäjauhoja
1/2 tl
Suolaa
Sokeria
125 g
Voita
5 rkl
Kylmää vettä

Täyte

3 rkl
Dijoninsinappia
3 dl
Juustoraastetta
5 - 7 kpl
Tomaattia
1 tl
Kuivattua basilikaa
1/2 tl
Mustapippuria
Suolaa
2 kpl
Murskattua valkosipulinkynttä
3 rkl
Oliiviöljyä
3 rkl
Silputtua basilikaa
Koristeeksi salaatinlehtiä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Sekoita jauhot, suola ja sokeri kulhossa. Nypi sekaan paloiteltu voi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa noin 1 tunti.

4 1/2 dl
Vehnäjauhoja
1/2 tl
Suolaa
Sokeria
125 g
Voita
5 rkl
Kylmää vettä
2

Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Sekoita murskatut valkosipulinkynnet öljyyn. Kauli taikina ohueksi pohjaksi voideltuun piirasvuokaan (halk. 25–27 cm). Jätä matalahkot reunat.

5 - 7 kpl
Tomaattia
2 kpl
Murskattua valkosipulinkynttä
3 rkl
Oliiviöljyä
3

Levitä pohjalle sinappi ja ripottele päälle juustoraaste. Asettele päälle tomaattiviipaleet. Mausta tomaatit suolalla, basilikalla ja pippurilla. Pirskottele pinnalle valkosipuliöljyä. Paista piirakka 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa haaleana. Ripottele pinnalle tarjoiluvaiheessa basilikasilppua ja koristele halutessasi salaatinlehdillä.

3 rkl
Dijoninsinappia
3 dl
Juustoraastetta
3 rkl
Silputtua basilikaa
Suolaa
1/2 tl
Mustapippuria
Koristeeksi salaatinlehtiä
1 tl
Kuivattua basilikaa
Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 21.4.2014
|
Muokattu: 6.10.2023

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

424

1773

25,5 g

12,2 g

40,7 g

5,0 g

3,0 g

6,8 g

0,6 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

0,5 tl Suolaa,

Sokeria,

5 rkl Kylmää vettä,

3 dl Juustoraastetta,

Suolaa,

Koristeeksi salaatinlehtiä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli