Omenapiiraat annosvuoissa
15 min

Nappaa talteen!
Tee omenapiirakka vaihteeksi annosvuokiin. Reseptillä valmistuu neljä sitruunamehulla ja kanelilla maustettua annosta.
| Taikina | |
|---|---|
| 125 g | margariinia |
| 2 1/2 dl | vehnäjauhoja |
| 1/2 tl | leivinjauhetta |
| 2 tl | vaniljasokeria |
| 1 kpl | kananmuna |
| Täyte | |
| 5 kpl | omenaa |
| 3/4 dl | ruokokidesokeria |
| 2 rkl | vettä |
| 2 rkl | vehnäjauhoja |
| 1 rkl | sitruunamehua |
| 1/2 tl | kanelia |
- 1.
Nypi kulhossa rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita muna joukkoon. Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin.
Kuori ja pilko omenat. Siirrä ne kattilaan sokerin ja vesitilkan kanssa. Sekoita joukkoon jauhot. Keitä noin 10 minuuttia välillä sekoittaen kunnes omenapalat ovat pehmenneet. Mausta seos sitruunamehulla ja kanelilla. Anna jäähtyä.
Jaa 2/3 taikinasta neljään uunin kestävään annosvuokaan. Painele taikina pohjalle ja reunoille. Jaa omenaseos vuokiin. Kauli loppu taikina levyksi ja painele esimerkiksi lasilla vuokien kokoisiksi kansilevyiksi. Tee höyryreikä keskelle. Painele reunat kiinni haarukalla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Omenapiiraat annosvuoissa
Tee omenapiirakka vaihteeksi annosvuokiin. Reseptillä valmistuu neljä sitruunamehulla ja kanelilla maustettua annosta.
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
Taikina | |
| 125 g | margariinia |
| 2 1/2 dl | vehnäjauhoja |
| 1/2 tl | leivinjauhetta |
| 2 tl | vaniljasokeria |
| 1 kpl | kananmuna |
Täyte | |
| 5 kpl | omenaa |
| 3/4 dl | ruokokidesokeria |
| 2 rkl | vettä |
| 2 rkl | vehnäjauhoja |
| 1 rkl | sitruunamehua |
| 1/2 tl | kanelia |
Valmistus
- 1
Nypi kulhossa rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita muna joukkoon. Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin.
Kuori ja pilko omenat. Siirrä ne kattilaan sokerin ja vesitilkan kanssa. Sekoita joukkoon jauhot. Keitä noin 10 minuuttia välillä sekoittaen kunnes omenapalat ovat pehmenneet. Mausta seos sitruunamehulla ja kanelilla. Anna jäähtyä.
Jaa 2/3 taikinasta neljään uunin kestävään annosvuokaan. Painele taikina pohjalle ja reunoille. Jaa omenaseos vuokiin. Kauli loppu taikina levyksi ja painele esimerkiksi lasilla vuokien kokoisiksi kansilevyiksi. Tee höyryreikä keskelle. Painele reunat kiinni haarukalla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Ravintosisältö
487
Energiaa kcal
2036
Energiaa kj
21,0 g
Rasvaa
5,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
62,0 g
Hiilihydraatteja
28,8 g
Sokereita
5,0 g
Kuituja
8,8 g
Proteiinia
0,4 g
Suolaa
487
Energiaa kcal
2036
Energiaa kj
21,0 g
Rasvaa
5,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
62,0 g
Hiilihydraatteja
28,8 g
Sokereita
5,0 g
Kuituja
8,8 g
Proteiinia
0,4 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 0,5 tl Leivinjauhetta, 2 tl Vaniljasokeria, 2 rkl Vettä, 1 rkl Sitruunamehua, 0,5 tl Kanelia.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Kevättyyli alle 20 eurolla! Näin päivität vaatekaapin pienellä budjetilla
- 2.Tämä suosikkitakki on taas muodissa – Oliko sinullakin 15 vuotta sitten?
- 3.Pitääkö vieraslakanat pestä yhden käytön jälkeen? Vastaus voi yllättää
- 4.Viimein tämä ihana ysäritukka palaa! Ja se vieläpä sopii monille
- 5.Osaatko käyttää vessaharjaa? Tätä ei moni tiedä, ja harja haisee
- 6.Aloin herätä viideltä aamulla, ja se muutti elämäni












