MokkapalatorttuAinekset 11 annosta 4 kananmunaa 1,5 dl sokeria 1,5 dl perunajauhoja 0,5 dl kaakaojauhetta 2 tl leivinjauhetta Täyte ja kuorrutus 3 rkl kuumaa vahvaa kahvia 25 g sulatettua margariinia 2 rkl kaakaojauhetta 2,5 dl tomusokeria 2 tl vaniljasokeria 200 g tuorejuustoa nonparelleja koristeluun Kuvalliset ohjeet1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi ja sekoita munavaahtoon. 2. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa 7–8 minuuttia. 3. Kumoa torttulevy puhtaalle, sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä. Irroita leivinpaperi. 4. Sekoita kahvista, margariinista, siivilöidystä kaakaojauheesta, tomu- ja vaniljasokerista kuorrutus. 5. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon 1 dl kuorrutusta. Levitä täyte torttupohjalle ja kääri rullalle. 6. Levitä tortun päälle loppu kuorrute ja ripottele pinnalle nonparelleja. Teksti: Katri Schröder Kuvat: Laura Riihelä © SOK Reseptitiedot Ruokalajit
Ruokatyypit
Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä. Ravintoaineet Annos Resepti Hiilihydraatteja 33 g 360 g Proteiinia 4 g 49 g Rasvaa 7 g 75 g Kuitua 1 g 11 g Energiaa kJ 883 9709 Energiaa kcal 211 2321 Ladataan kommentointia... | Uusimmat reseptit |