Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ravintolat tulevat trendin myötä sisälle kauppoihin. Food Market Herkussa asiakkaat voivat nauttia makuelämyksistä ostoskierroksen ohessa uudessa Bistrossa.

Tutkija Sami Koponen: "Kaupan pitää olla kiinni globaalissa ruoka-ajassa"

Teksti:
Sirkku Saariaho
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Helsingin yliopiston tutkijan ja foodien Sami Koposen mukaan kuluttajien ruokatietoisuus on nostanut vaatimuksia kaupan tasosta.

Helsingin yliopiston tutkija Sami Koponen on foodie, ruokahifistelijä eli ruokaintoilija. Lähellä sydäntä oleva aihe on myös hänen tutkimuskohteensa, sillä työssään Koponen on paneutunut ruokakulttuurin muutoksiin.

Ammattilaisilta voisi oppia spontaania ruoanlaittoa.

Kymmenisen vuotta sitten alkanut kokonaisvaltainen kiinnostus ruokaan ei enää ole pienen eliittijoukon niche-ilmiö, vaan se tavoittaa yhä suuremman joukon kuluttajia.

Ruoasta, raaka-aineista, tuottajista, tuotantotavoista ja ravintoloista kiinnostuminen tuo uutta virtaa kotikeittiöön. Monet ruokaintoilijoiden perusasiat ovat sovellettavissa lapsiperheidenkin kiireiseen arkeen.

"Ammattilaisilta voisi oppia spontaania, kokeilevaa ja tietyllä tapaa ammattimaista ruoanlaittoa", Koponen sanoo.

Yksinkertaisista aterioista syntyy vähemmän ruokahävikkiä.

Tämä tarkoittaa, että harjoitellaan ruoanlaiton perustaidot kuntoon ja kokataan niiden varassa riittävän laadukkaista raaka-aineista nopeasti yksinkertaisia aterioita. Näin syntyy usein myös vähemmän ruokahävikkiä, mikä onkin seuraava nouseva ruokatrendi.

Sesonkiajattelu kunniaan

Kuluttajien ruokatietoisuus sekä ruoan kohoaminen elämykseksi on nostanut vaatimuksia kauppojen tasosta. Kuluttajat odottavat perusasioiden olevan kaupassa kunnossa.

"Esimerkiksi tuoretuotteiden pitää olla oikeasti tuoreita, maukkaita ja laadukkaita. Kaupasta ei tarvitse löytyä joka hetki kaikkea, mutta sen pitää olla riittävästi kiinni globaalissa ruoka-ajassa."

Kaikki kuluttajat, myös ruokaintoilijat, odottavat Koposen mukaan yleistä sujuvuutta kauppa-asioinnissa.

Tuoretuotteiden pitää olla oikeasti tuoreita.

Hän käyttää omiin ruokaostoksiinsa useaa kauppaa, Food Market Herkussakin hän käy säännöllisesti. Kauppavalinnoissaan tutkija arvostaa kaupan omaa rohkeaa linjaa.

"Se tarkoittaa muun muassa sitä, että kauppa painottaa kiinnostavan kokonaisuuden luomisessa valtavan valikoiman sijaan asioita, joita on kussakin sesongissa mielekästä syödä esimerkiksi ekologisessa ja aistillisessa mielessä."

"Näin se ottaa selkeästi kantaa kestävän ruokakulttuurin puolesta", Koponen huomauttaa.

Seuraava trendi: ravintolan ja kaupan fuusio

Sami Koponen seuraa kiinnostuneena, miten ja missä ravintolamaailmat ja kaupat yhdistyvät.

Tämä ruokatrendi voi näkyä esimerkiksi niin, että ravintoloiden tuotteita myydään kaupoissa tai että kauppojen sisään tai viereen aukeaa ravintoloita, jotka synkronoivat toimintaansa kauppojen kanssa.

Ilmiöstä on jo viitteitä Suomessakin. Food Market Herkussa asiakas voi nauttia ravintolaruokaa kaupan sisällä uudessa Bistrossa. Tarjolla on muun muassa huippukokki Eero Vottosen reseptillä valmistettua kalakeittoa.