Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tunnetko erilaiset etikat? Näin käytät niitä keittiössä

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 26.7.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Etikoilla on ruoanlaitossa monta tärkeää tehtävää: ne maustavat, säilövät, marinoivat ja mureuttavat. Tutustu erilaisiin etikoihin ja niiden käyttökohteisiin.

1. Italian ihme: balsamietikka

Aitoa italialaista balsamietikkaa eli balsamicoa valmistetaan tiiviiksi keitetystä rypälemehusta Modenassa ja Reggio Emiliassa. Sen maku on hieno yhdistelmä kirpeyttä, makeutta ja hedelmäisyyttä. Pirskota balsamicoa salaatille tai grillipihville ja valuta sitä tilkka myös tuoreille mansikoille.

2. Tuttu monitaituri: valkoviinietikka

Valkoviinietikka on raikas yleisetikka pöytäkäyttöön, säilöntään ja ruoanlaittoon. Mausta sillä kasvisraasteet, hollandaisekastike ja tilliliha. Kokeile valkoviinietikkaa sienien säilöntään ja chutneyn pohjaksi.

3. Klassikko: punaviinietikka

Punaviinietikan täyteläinen aromi on edukseen öljypohjaisissa salaatti-kastikkeissa. Kokeile sitä myös lihan marinointiin. Joskus punaviinietikkapullon pohjalle kertyy sakkaa, joka on rypäleiden kuorten väriainetta ja täysin harmitonta.

4. Makea ja raikas: omenaviinietikka

Omenaviinietikan maussa yhdistyvät omenoiden makeus ja etikan raikkaus. Se on luonnollinen valinta tuomaan kirpeyttä ja parantamaan omenasäilykkeiden säilyvyyttä, mutta sopii muiden etikoiden tapaan muuhunkin ruoanlaittoon.

5. Mieto aasialainen: riisiviinietikka

Eurooppalaisia etikoita lempeämmät riisiviinietikat saattavat sisältää suolaa tai sokeria. Riisiviinietikka maustaa sushiriisin ja on hyvä pohja hapanimeläkastikkeille. Marinoi tuoreet kasvikset riisiviinietikassa tai valmista garia eli sushi-inkivääriä.

6. Säilöjän ässä: väkiviinaetikka

Väkiviinaetikka on säilöjän luottokumppani. Sen raikas aromi syntyy hedelmähapoista ja alkoholista, jota etikassa on alle 0,4 %. Sekoita pöytäkäyttöön 2 osaa etikkaa ja 3 osaa vettä ja käytä esimerkiksi perunaruokien mausteena. Loraus huuhteluveteen raikastaa pyykin ja kirkastaa ikkunat.

Hyödynnä etikat näissä resepteissä

Lisää aiheesta