Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Trendiyrtti korianteri: Näin hyödynnät sitä keittiössä

Teksti:
Anu Vallinkoski
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.1.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Aasian ja Etelä-Amerikan keittiöistä tutun korianterin maku on voimakas – toiset rakastavat makua, toiset inhoavat.

Kotona yrtti on hyvä säilyttää omassa muovipakkauksessaan pystyasennossa jääkaapissa. Jos juuripaakku on päässyt kuivahtamaan, kannattaa ruukkuun lorauttaa pari ruokalusikallista vettä. Korianteri säilyy jääkaapissa noin viikon. Yrtin voi istuttaa myös altakasteluruukkuun tai kasvimaalle.

Tuoreen korianterin maku ei kestä kuumennusta, joten yrtti kannattaa lisätä ruokaan vasta aivan lopuksi.

Ripaus Aasian makua

Korianteria on käytetty mausteyrttinä Välimeren ja Aasian maissa jo vuosisatojen ajan. Yrtti on tavanomainen myös Etelä-Amerikan ruokakulttuurissa. Etenkin aasialaisen keittiön nousu ja television lukuisat kokkiohjelmat ovat lisänneet nopeasti korianterin suosiota Suomessa.

Korianteri muistuttaa ulkonäöltään persiljaa. Yrtit ovatkin sukua toisilleen. Myös porkkana kuuluu samaan heimoon.

Vaativa viljeltävä

Yrittäjä Erno Laukkarisen kasvihuoneilta Lepsämästä lähtee kauppoihin 18:aa eri mausteyrttiä, joista yksi on Kotimaista-sarjan korianteri.

"Kukin yrtti vaatii omanlaisensa kasvuolosuhteet. Oikeiden suhteiden löytyminen on ollut pitkän tuotekehityksen tulos", Laukkarinen kertoo.

Siemenestä kasvatetun korianterin elämä kasvihuoneessa kestää neljästä kuuteen viikkoa. Yrttien viljely on hyvin teknistä puuhaa: veden, lannoitteiden ja valon määrää sekä kasvihuoneen lämpötilaa säätelee tietokone.

Herkkää korianteria pitää käsitellä varoen. Voimakkaat otteet ja tärähdykset voivat saada kasvin lehdet mustumaan.

Kokeile korianteria