Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Toiveresepti: Basilika lymyää piirakassa

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 15.3.2016
|
Muokattu: 1.4.2022
Toivereseptisarja alkaa. Ulla-Maija pitää maukkaasta ruoasta ja selkeistä mauista. Hän toivoi vaihtelua perinteiseen lihapiirakkaan. Tuloksena on raikkaampi ja kevyempi välimerellinen lihapiirakka, hyvä iltapala ja vierasvara, Yhteishyvän Ruoka-liitteen ensimmäinen lukijan toiveresepti.

Ulla-Maija Tuominen, 50, asuu Pirkanmaalla Lempäälässä. Hänen perheeseensä kuuluu aviomies ja jo omilleen muuttanut tytär. Ulla-Maija käy töissä ja kertoo pitävänsä hyvästä arjesta.

– Nautin uimisesta ympäri vuoden, puutarhanhoidosta ja järvellä olemisesta mieheni kanssa, ystävien kanssa matkustelusta.

Järvikalaa ja kotikeittiön kokeiluja

Lihapiirakka saa uutta makua tomaatista, valkosipulista ja basilikasta.

– Pidän yksinkertaisesta, maukkaasta ruoasta, sellaisesta jossa maut erottuvat. Suosikkejani ovat kuha ja ahven, jota saa lähijärvestä mukavasti ympäri vuoden. Oman kasvimaan sato ja omien kanojen munat maistuvat hyviltä. Minulle on tärkeää, että tiedän, mistä ruoka tulee, Ulla-Maija kuvailee lempiruokiaan.

– Valmisruoat ovat hyvä apu arjessa, hän jatkaa. – Arkisin ruoka valmistuu nopeasti tutuilla ohjeilla, mutta viikonloppuisin olen kokeileva kotikokki. Tutkin uusia reseptejä ja käytän aikaa raaka-aineiden etsimiseen sekä ruoan laittamiseen ja kattauksen suunnitteluun.

Paras ruokailuhetki on Ulla-Maijasta kiireetön ja hyvässä, isossa ja ruokaa arvostavassa seurassa vietetty. Hyvät ruokakokemukset jäävät mieleen.

– Muistan edelleen kolmenkymmenen vuoden takaa, miltä tuoksui Tampereen Koskipuiston Rosson pizza, silloin harvinainen herkku.

Vaihtelua suosikkireseptiin

Voitele piirakka munalla ennen pistelyä, jotta reiät eivät mene umpeen kypsentäessä. Näin höyry pääsee pois piirakan sisältä ja taikinasta tulee rapea.

Ulla-Maija hoitaa arkiostokset yleensä Salessa, viikonlopun ostokset taas tehdään usein Prismassa.

– Ostoskorista löytyy usein ihan perustuotteita. Kokenutkin ruoanlaittaja kaipaa uusia ideoita. Ulla-Maija pohti, miten saisi vaihtelua lihapiirakkaan.

– Yksi suosikkini on moneen muuntautuva lihapiirakka, mutta olen etsinyt reseptiä, joka olisi hieman perinteistä kevyempi ja tutustua poikkeava. Voisiko lihapiirakassa olla sienien sijaan esimerkiksi yrttejä?

Katso toiveresepti

Toivo omaa reseptiäsi

Katosiko tärkeä resepti tai etsitkö apua arjen tai juhlan ruokapulmaan? Haastattelemme lukijoita ja teemme toiveiden mukaisia reseptejä. Ota yhteyttä: yhteishyva.toimitus@sok.fi

Lisää aiheesta