Tarjottavaa tähteistä: Vinkit lihan, kanan, kalan ja kananmunan käyttöön

12.8.2016
0 arviota
Tarjottavaa tähteistä: Vinkit lihan, kanan ja kalan käyttöön

Hyödynnä lihan, kalan ja kanan rippeet seuraavana päivänä vaikka voileivän päällysteenä, munakkaassa tai keitossa. Poimi vinkit tähteiden hyödyntämiseen.

Liha, kana ja kala
  • Lihan, kalan ja kanan rippeet sopivat mainiosti seuraavana päivänä voileipien päällysteeksi.
  • Niistä syntyy tunnetuin tähderuoka, pyttipannu. Lisäksi voi käyttää keitettyjä perunoita, munia, sipulia ja juustoraastetta.
  • Rippeistä voi valmistaa myös uuden ruoan, kuten kiusauksen, pastan tai piiraan.
  • Lihapullia voi viipaloida leivän päälle, silputa uuniperunan täytteeksi, munakkaaseen tai pyttipannuun. 
  • Pakasta joulukinkun rippeet pienissä erissä kuutioituna. Käytä esimerkiksi munakkaisiin, keittoihin, uuniperunoihin, laatikoihin ja piiraisiin.

Munat

  • Valkuaiset ja keltuaiset voi pakastaa erikseen.
  • Valkuaisista valmistetut marengit ja marenkikakkupohjat säilyvät pitkään. Murusteltu marenki sopii myös koristeeksi ja rakenteen antajaksi monenlaisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin. 
  • Valkuaismunakas on vähärasvainen proteiinin lähde.
  • Raaoista valkuaisista pyöräytät marjojen kanssa ravintorikkaan smoothien.

Kolme tapaa hyödyntää lihan, kalan ja kanan rippeet

Teksti
Kuva 123RF
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5