Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Siitepölyallergisen ruoka

Teksti:
Taina Luova ja Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 16.4.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Joka viides on siitepölylle allerginen. Jos on tarpeeksi herkistynyt siitepölylle, voi saada allergiaoireita myös ruoka-aineista.

Siitepölyallergia ei automaattisesti tarkoita, että allerginen saisi aina oireita myös ruoasta. Osa oireilee ruoka-aineista vain siitepölyaikaan, osa ympärivuotisesti ja osa ei laisinkaan. Harvat ristiin reagoivat saavat oireita kaikista ristiallergiaan luetuista ruoka-aineista.

Ruokavaliota ei tarvitse yksipuolistaa allergian vuoksi. Kuumennus, pakastus, pilkkominen ja raastaminen ovat keinoja taltuttaa ruoat siitepölyallegisellekin sopiviksi.

Mitä allergia on?

Allergia merkitsee elimistön puolustus- eli immuunijärjestelmän vääristynyttä toimintaa ulkoisia tekijöitä kohtaan. Allergiaa on enemmän puhtaassa ja kaupunkimaisessa ympäristössä, josta puolustuskyvyn tarvitsemat luonnolliset haasteet puuttuvat. Siksi elimistön puolustus alkaa reagoida harmittomille aineille, kuten esimerkiksi siitepölyille tai niitä läheisesti muistuttaville aineille.

Allerginen reaktio voi aiheuttaa huulten tai nielun turvotusta, suun ja korvakäytävien kutinaa, nuhaa, aivastelua, silmien vuotamista, äänen käheyttä, hengen ahdistusta, vatsakipua, nokkosihottumaa tai jopa hengenvaarallisen verenkierron lamauttavan tilan eli anafylaksian.

Siitepölyallergian ristireaktiossa elimistö luulee tiettyjen ruoka-aineiden proteiineja siitepölyiksi, koska ne ovat rakenteeltaan samankaltaisia. Ruoka aiheuttaa oireilua etenkin siitepölyaikaan.

Milloin on siitepölyä?

Siitepölyaika alkaa Suomessa joskus jo helmikuussa, kun tuulet tuovat lämpimämmistä maista puiden siitepölyä. Ensimmäisenä kotimaassa kukintansa aloittaa pähkinäpensas. Sitä seuraa leppä. Ne ovat koivun sukulaisia kumpikin, joten koivuallerginen voi saada oireita myös niiden siitepölystä.

Koivu kukkii meillä yleensä huhti–toukokuussa. Kesällä ilmassa on heinien siitepölyä ja loppukesällä pujon siitepölyä. Matkustettaessa ulkomaille voi siitepölyihin törmätä muulloinkin.

Siitepölyallergiselle ongelmallisia ruoka-aineita

Listat auttavat siitepölyallergista oireiden aiheuttajien metsästyksessä. Niitä ei pidä tulkita välttämislistoina. Nykyisin välttämisruokavalioita ei suositella allergian hoitona. On parempi siedättää elimistöään oireita aiheuttaviin ruoka-aineisiin pieninä annoksina.

Suklaa, tomaatti, sitrushedelmät tai mansikat ovat niin sanottuja histamiinin vapauttajia. Ne voivat aiheuttaa allergian kaltaisia oireita myös ei-allergisilla. Allergisten elimistö on tavallista herkempi vapauttamaan histamiinia, joten myös nämä ruoat voivat olla oireiden syynä.

Koivu

Noin 70 prosenttia koivulle allergisista oireilee ruoka-aineista. Useimmat saavat oireita hasselpähkinästä, joka on koivun lähisukulainen, ja muista pähkinöistä sekä mantelista. Kasviksille ja hedelmille reagoi 30–60 prosenttia koivun siitepölyallergisista ja mausteille 3–10 prosenttia.

Koivun siitepölyallergiassa tavallisimmin ristireagoivia ruoka-aineita ovat:

  • pähkinät: hasselpähkinä, saksanpähkinä, manteli
  • hedelmät: omena, päärynä, kiivi, hedelmät, joissa on kivi, kuten luumu, persikka tai kirsikka
  • kasvikset: porkkana, palsternakka, lanttu, peruna, tomaatti, paprika, selleri
  • hernekasvit: herneet, pavut, soijapapu, maapähkinä
  • mausteet: kaneli, inkivääri, korianteri, kurkuma, curry, anis, kumina, fenkoli, pippurit, sinappi, persilja.

Pujo

Pujoallergiaan voi liittyä ristiallergia juureksiin, mausteisiin tai hedelmiin: selleri, porkkana, palsternakka, sipulit, korianteri, tilli, kumina, fenkoli, anis, pippurit, siemenet, kiivi ja mango.

Heinät

Heinille allergiset voivat reagoida kasviksiin, hedelmiin ja viljoihin, mutta tämä ei ole niin yleistä kuin ristiallergiat koivuallergisilla.

Käytännön ruokavinkkejä siitepölyallergiselle

  1. Kasviksen lajike ja kypsyysaste vaikuttavat sen kykyyn aiheuttaa oireita. Älä jätä kasviksia syömättä, vaan etsi itsellesi sopivat lajikkeet. Jos omenoista golden delicious tai granny smith kutittavat suuta, kokeile royal galaa tai kotimaista loboa.
  2. Kuumennus, pakastus, kuivaaminen, joskus jopa vain pilkkominen tai raastaminen lisäävät kasvisten ja hedelmien sopivuutta allergiselle. Jos saat oireita tuoreesta persikasta, lantusta tai paprikasta, kokeile niiden sopivuutta kypsennettyinä. Raasta illalla porkkana ja laita jääkaappiin valmiiksi seuraavan päivän ruokailua varten.
  3. Väriä ja makua aterioille saa hedelmäsoseiden ja -säilykkeiden, marjahillojen ja -hyytelöiden, pakastettujen marjojen, pakastevihannesten ja vihannessäilykkeiden avulla. Välipalana maistuvat kuivatut hedelmät ja marjat. Lisää itsellesi sopivia kasviksia keittoihin, patoihin, risottoihin, uuniruokiin ja kypsennä niitä lisukkeeksi. Käytä hedelmiä ja marjoja leivontaan ja jälkiruokiin.
  4. Vahvista sietokykyä varovasti. Uusien allergian ehkäisy- ja hoito-ohjeiden mukaan tavoitteena on vahvistaa sietokykyä, jotta turhilta allergiaruokavaliolta säästytään. Siedätyshoito ja probiootit vahvistavat sietokykyä.

Monelle allergikolle sopivat

Tuoreena sopivia

Tuoreenakin turvallisia vaihtoehtoja ovat useimmiten mustikka, vadelma, puolukka, viinirypäleet, melonit, banaani, kesäkurpitsa, kurkku, purjo, sipulit, kaalit, salaatit ja maissi. Porkkanan tilalla voi kokeilla bataattia.

Siedettyjä mausteita

Mausteille reagoivalle hyviä vaihtoehtoja ovat oregano, timjami, rosmariini, valkosipuli, maustepippuri ja etikat. Erilaiset sokerit maustavat ruokia mausteiden tavoin. Kokeile fariinisokeria, muskovadosokeria, siirappeja ja hunajaa. Rouhetta leivonnaisiin saa pinjansiemenillä, jos muut siemenet tai pähkinät kutittavat suuta.

Monen allergikon varottavat

Selleri, kiivi ja mausteet

Selleri, kiivi ja mausteet eivät muutu kypsennettäessäkään. Selleriä on usein mausteseoksissa, liemikuutioissa, kasvispakasteissa ja valmisruoissa. Se voi aiheuttaa voimakkaan reaktion koivu- tai pujoallergisille.

Etniset mausteseokset

Siitepölyallergisen kannalta etniset ruoat ja niihin kuuluvat mausteseokset ovat hankalia. Curry ja garam masala sisältävät muun muassa kurkumaa ja korianteria, tahini on jauhettuja seesaminsiemeniä, miso tehdään soijapavuista ja hummus kahviherneistä.

Koivun ja pujon siitepölyallergiset voivat saada oireita syödessään tai käsitellessään pähkinöitä, manteleita, tiettyjä kasviksia, hedelmiä tai mausteita. Tämä ns. ristiallergia selittyy osin kasvien sukulaisuuksilla.

Lisätietoja: Terveyskeskuksen, apteekin tai neuvolan allergiayhdyshenkilöt sekä Allergia- ja astmaliiton allergianeuvonta