Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Parasta juuri nyt: Avomaankurkku palkitsee

Teksti:
Hanna Jensen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 4.7.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Ruokakirjoittaja Hanna Jensenin sydämessä läikähtää, kun edessä on täydellinen kurkkuvoikkari.

Se on meillä geeneissä. Kun näemme kuvan juustoleivästä, jonka päälle on aseteltu siivutettuja kurkkuviipaleita, sydämessä läikähtää. Varsinkin, jos kurkku on avomaankurkkua.

Miten jokin niin tavallinen voikin olla niin rakasta.

Avomaankurkku on vähän kuin varhaisperunan pikkuserkku. Sen lyhyt saantikausi tekee siitä vaikeasti tavoiteltavan ja halutun.

Ei edes haittaa, että kurkku kasvattaa itselleen paksun kuoren. Kuorimisesta saa palkinnon.

Avomaankurkun "liha" on kiinteämpää kuin kasvihuonekurkun, ja sen huomaa leivällä. Purutuntuma on täydellinen, ei ollenkaan vetinen.

Miten jokin niin tavallinen voikin olla niin rakasta.

Perinteisesti avomaankurkkua on viljelty säilömistarpeisiin. Suomalaisten verkkokalvolle on piirtynyt kuva purnukassa lepäävistä kurkuista, joita tillinlehdet kutittelevat.

Avomaankurkkua voi kasvattaa jopa parvekkeella. Se ei pidä liian märästä eikä tuulesta eikä kylmästä kasteluvedestä. Helteellä sen kanssa on hengattava aamusta iltaan, sillä ahneimmillaan se vaatii vettä kolmekin kertaa päivässä.

Hyvää pitää vahtia. Avomaankurkun ei pidä antaa ehtiä pullistua, vaan sato on korjattava ajoissa.

Kun hetki koittaa heinäkuussa, mielessä on ruisleipä, jonka päällä on juustoa ja kauniisti siivutettua avomaankurkkua.

Kurkkua käytetään ulkomailla eri tavalla kuin meillä. Ehkä pitäisikin kokeilla kurkku-nuudelisalaattia, kurkku-ananassalaattia korianterin kera tai kermaista kurkku-kookossalaattia?

Villeimmät viljelijät tuntevat jo sellaiset erikoisuudet kuin valkoisen kurkun, pyöreän kurkun, omenakurkun tai avomaankurkkumelonin eli cucamelonin.

Mutta kun hetki koittaa heinäkuussa, ei mielessä ole cucamelon. Mielessä on ruisleipä, jonka päällä on juustoa ja kauniisti siivutettua, suomalaista avomaankurkkua.

Hanna Jensen on toimittaja, kirjoittaja ja tietokirjailija.

Herkuttele avomaankurkulla