Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Parasta juuri nyt: 3 minuutin koukuttava avokadosalaatti

Teksti:
Hanna Jensen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 5.1.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Ruokakirjoittaja Hanna Jensen kertoo täydellisen avokadosalaatin ohjeen.

Chimamanda Ngozi Adichien maailmanmenestysromaanissa Puolikas keltaista aurinkoa on kohtaus, jossa avokado joutuu keskelle jännitteistä nigerialaista ruokapöytäkeskustelua.

"Tämä on paras avokado, mitä olen maistanut aikoihin", ministeri Okonje kehuu.

"Kai sinunkin avokadosi maistuu hyvältä, Olanna", ministeri kysyy itseään nuoremmalta naiselta, jonka rakkautta hän ei tule saamaan.

Yleensä Olanna ei laita avokadoon suolaa, mutta nyt hänen saamansa puolikas maistuu melkein kuvottavan miedolta.

Ostamme vihreää hedelmää miljoonia kiloja vuodessa.*

Hetkinen, tällä tavalla, vivahteita kunnioittaen, avokadoa pitäisikin ehkä arvioida.

Avokadon alkuperäinen maku on unohtunut, koska se löi itsensä lopullisesti läpi Suomessa maustetun meksikolaisen ruoan ja valkosipulisen avokadopastan kyljessä. Vain harvoin kuulee kehuttavan "avokadon omaa makua" ja vaalittavan sitä.

Mutta jos kerran ostamme vihreää hedelmää miljoonia kiloja vuodessa*, on ehkä hauska tietää, että sen viljelymaissa avokadon makua arvioidaan ruohoisesta ja raikkaasta aavistuksen makeaan, ja sen koostumusta kermaisesta ja voin kaltaisesta "lihaan", joka sulaa suussa.

Kun olemme oppineet arvostamaan avokadon omaa makua, voimme taas yhdistää sen parhaiden ystäviensä kanssa, jotka saavat siitä parhaat puolet esiin:

  • Kuutioi kaksi pehmeää avokadoa kulhoon.
  • Lisää sekaan yhden valkosipulin pieneksi silputtu kynsi ja kymmenen kirsikkatomaattia pieninä kuutioina.
  • Purista sekaan vähintään yhden limetin mehu ja ripottele joukkoon suolakiteitä, vastarouhittua mustapippuria ja pikkuisen pieneksi hakattua, tuoretta chiliä tai chilijauhetta.
  • Revi sekaan vähintään puoli desiä tuoretta korianteria ja jos haluat, pieneksi silputtu, pieni punasipuli.
  • Sekoita hyvin, anna vetäytyä hetki, ripottele päälle pieneksi murustettua fetaa tai uutta queso frescoa eli ruoanlaittojuustoa.
  • Katso, kuinka kaikki menee kerralla.

* Vuonna 2017 avokadoja myytiin S-ryhmän kaupoissa noin 3 miljoonaa kiloa. Avokadon myynti on kasvanut useana vuotena ja vuonna 2017 kasvu oli 20 prosentin luokkaa.

Katso ihanat reseptit avokadosta