Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Herukat ovat kirpeitä, mutta suomalaisten suuhun juuri sopivia.

Mustaherukka on todellinen C-vitamiinipommi ja tuo mieleen lapsuusmuistot

Teksti:
Hanna Jensen
Kuvat:
iStock
Julkaistu: 26.7.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Suuri osa suomalaisista kantaa lapsuusmuistoa jättimäisten viinimarjapensaiden keskeltä, kun vanhemmat pakottivat keräämään C-vitamiinipommeja eli puna- ja mustaherukoita, kirjoittaa Hanna Jensen.

Meillä on jotain mitä Yhdysvalloissa ei juuri tunneta: puutarhojen puskat täynnä kirpakoita herukoita.

Punaviinimarjojen eli red currants ja mustaviinimarjojen eli black currants kasvattaminen kiellettiin Yhdysvalloissa jo 1900-luvun alkupuolella, kun kävi ilmi, että herukat kantoivat väli-isäntinä ruostetautia, joka tuhosi amerikkalaisia viisineulasmäntyjä.

Kauhea kohtalo. Suuri osa suomalaisista kantaa lapsuusmuistoa jättimäisten viinimarjapensaiden keskeltä, kun vanhemmat pakottivat keräämään C-vitamiinipommeja eli puna- ja mustaherukoita ja tekivät niistä sitten ihania mehuja ja hilloja. Tuoksuvilla herukanlehdillä maustettiin juomavesi.

Herukoita voisi tarjota rasvaisen vuohenjuustopalasen kera.

Jos herukoita maistattaisi amerikkalaisille, kannattaisi aloittaa muita herukkalajeja pikkuisen makeammasta mustaherukasta. Herukoita voisi tarjota rasvaisen vuohenjuustopalasen kera, tai sitten smoothiessa tai kaurapuuron kaverina lempeän mantelimaidon syleilyssä.

Me suomalaiset toki nautimme marjat suoraan rasiasta, sellaisenaan, tai rahkan ja kermavaahdon sekoituksessa, vastustamattomina "sattumina", joita tuore minttu piristää.

Reseptejä herukoista