Laktoositon ruokavalio ei ole maidoton

6.2.2014
3 arviota
Laktoositon ruokavalio ei ole maidoton

Kun maidon laktoosi aiheuttaa oireita, puhutaan laktoosi-intoleranssista. Maitovalmisteiden valikoimassa on kuitenkin runsaasti vähälaktoosisia ja laktoosittomia tuotteita.

Vähälaktoosisissa ja laktoosittomissa tuotteissa maidon sokeri eli laktoosi on pilkottu tai sen määrä on valmistuksen aikana saatu lähes olemattomaksi, jotta laktoosi ei aiheuttaisi vatsavaivoja laktoosi-intoleranteille.

Ilmavaivoja, ripulia ja vatsakipuja voi saada muustakin, mutta on usein tavallista ensin testata, johtuisivatko ne maitovalmisteista.

Laktoosista voivat saada oireita ihmiset, joiden ohutsuolessa ei synny laktoosia hajottavaa entsyymiä. Entsyymin puute on perinnöllinen ominaisuus tai se voi ilmetä ohimenevästi suolistotulehduksen tai hoitamattoman keliakian yhteydessä.

Jos laktoosi ei ole ruoansulauksen aikana imeytynyt, se kulkeutuu paksusuoleen. Laktoosi tekee suolen sisältöä happamammaksi, mikä edistää hyödyllisten bakteerien olemassaoloa suolessa. Paksusuolen bakteerit käyttävät sitä ravinnokseen, jolloin syntyy kaasuja ja happoja. Laktoosi myös imee itseensä vettä, mikä voi toisaalta ehkäistä ummetusta, mutta myös johtaa ripuliin.

Kun laktoosi aiheuttaa oireita, puhutaan laktoosi-intoleranssista. Oireita aiheuttavan laktoosin määrä vaihtelee. Oireiluun vaikuttavat myös tuotteen rasva- ja sokeripitoisuus sekä lämpötila.

Ruokavalio oireilun mukaan

Koska laktoosista ei ole haittaa muutoin kuin oireiden vuoksi, ruokavaliota ei tarvitse muuttaa kokonaan laktoosittomaksi, vaan etsiä oman sietokyvyn rajat: mitkä tuotteet sopivat ja minkälaisina annoksina. Laktoosin sietäminen on yksilöllistä. Omat rajat löytyvät testaamalla. Osa laktoosi-intoleranteista voi käyttää pieniä määriä tavallistakin maitoa esimerkiksi kahvissa.

Mitä eroa on maidottomalla ja laktoosittomalla ruokavaliolla?

Maidoton ruokavalio liittyy maitoallergiaan, jossa oireilun aiheuttaa maidon proteiini. Maidon proteiini on läsnä vähälaktoosisissa ja laktoosittomissa maitovalmisteissa, voissa, juustoissa ja kaikissa muissa maitovalmisteissa sekä elintarvikkeissa, joissa valmistusaineena on maitoa tai maidon osia, kuten laktoosia, heraa tai kaseiinia. Maitoallergia on tavallisimpia pikkulasten allergioita.

Tarkintakin laktoositonta ruokavaliota noudattava voi käyttää kypsytettyjä juustoja ja laktoosittomia maitovalmisteita. Jos hän saa vatsaoireita näistäkin maitovalmisteista, syynä voi olla maitoallergia tai herkistyminen maidon proteiinille. Sitä voi olla myös aikuisilla.

Mistä muusta voi saada samanlaisia vatsavaivoja?

Suomalaisilla vatsavaivat ovat yleisiä. Niiden takana ei aina ole laktoosi-intoleranssia, vaan syitä on muitakin, kuten ärtynyt paksusuoli, keliakia, suolitulehdus, vatsatauti, ummetus, ruoka-aineallergia tai antibioottikuuri. Myös kiire, stressi, ruoan hotkiminen ja epäsäännölliset elämäntavat voivat vaikuttaa vatsan toimintaan. 

Vatsavaivat voivat johtua myös huonosti sulavasta ruoasta, kuten ksylitolista, sienistä, hernekeitosta, pavuista, kaalista, tuoreesta pullasta tai ruisleivästä, banaanista, omenasta tai paprikasta, tai ilmaa sisältävästä ruoasta tai juomista, kuten jäätelöstä, vispipuurosta, kivennäisvesistä tai virvoitusjuomista.

Miten laktoositon, vähälaktoosinen ja tavallinen maito eroavat toisistaan?

  • Tavallisessa maidossa on laktoosia noin 5 g / 100 g, vähälaktoosisessa alle 1 g / 100 g ja laktoosittomassa maidossa alle 0,001 g / 100 g.
  • Vähälaktoosinen maito maistuu makealle, koska siinä maistuu glukoosi. Vähälaktoosisuus saadaan aikaan lisäämällä entsyymiä, joka pilkkoo laktoosin. Maidossa on läsnä laktoosin pilkkoutumistuotteet glukoosi ja galaktoosi.
  • Laktoosittomasta maidosta valtaosa laktoosista on suodatettu pois. Se maistuu samalta kuin tavallinen maito.
Teksti
Kuva 123RF
Arvioi artikkeli
Tervetuloa ostoksille

Anna arvio

1/5 5/5