Kirjailija Outi Pakkanen: "Friteeratut heinäsirkat olivat herkullisia"

25.9.2017
0 arviota
Kirjailija Outi Pakkanen:

"Lähikaupassani myydään hirvittävän hyviä kotimaisia yrttejä. Minusta ne ovat lähiruokaa, koska ne tulevat Uudeltamaalta," sanoo Outi Pakkanen.

Outi Pakkanen nauttii sekä ruoasta että siitä kirjoittamisesta. Ruoka-Kalevalaan hän kirjoitti pizzasta, mutta itse hän syö vähän eksoottisempiakin aterioita.

Outi Pakkasen dekkareissa kokataan paljon. Niissä päähenkilö on usein Anna Laine, joka rakastaa hyvää ruokaa. Kirjailija paljastaa, että Anna Laineen ulkonäkö on lainattu oikeasta elämästä, Pakkasen työtoverilta vuosikymmenten takaa. Tämä tumma, pitkä ja hoikka nainen söi koko ajan, muttei lihonut koskaan.

Osa Pakkasen lukijoista ei voi sietää ruokakuvauksia, mutta 95 prosenttia haluaa niitä ehdottomasti. Pakkanen itse nauttii niiden kirjoittamisesta.

"Ihminen kirjoittaa siitä, mistä hän tykkää. Kerään ihan varta vasten materiaalia ruokakohtauksia varten."

Pakkasen mielestä kokkaaminen ja syöminen ovat jonkinlaisia suvantopaikkoja, joita kirjoissa tarvitaan. Eniten kiitosta hän saa Helsinki-kuvauksistaan, mutta toiseksi eniten kiitetään ruokakuvauksia. Ruuasta on tullut Pakkasen tavaramerkki: jos kirjassa ei ole reseptejä, lukijoilta tulee pyyhkeitä.

Pakkanen arvostaa ruokaa myös muuten. Hän ei unohda syödä kirjoittaessaankaan. Useimmiten hän tekee lounaaksi ruokaisan salaatin. Välipalaksi hän napsii kevytkalkkunanakkeja suoraan paketista. Ne ovat kuulemma erityisen hyviä jääkaapinkylminä.

"Kyllä silakat kuuluu paistaa voissa."

Välimeren ruokavaliota pidetään maailman terveellisimpänä. Pakkanenkin kiittelee sitä, mutta lisää samaan hengenvetoon:

"Mutta kun tehdään ruokaa, johon kuuluvat voi ja kerma, silloin käytetään voita ja kermaa. Eikä mitään muuta! Ajattele vaikka paistettuja silakoita: kyllä ne kuuluu paistaa voissa."

Suomalaista ruokaa Pakkanen ylistää. Koska meillä on niin puhdas luonto, meillä on myös maailman parhaat raaka-aineet, hän sanoo.

"Missään muualla maailmassa ei ole niin puhdasta ruokaa kuin meillä. Ja vielä villiyrtit, marjat ja sienet… ja kaikki järvikalat. Ja pitkät, valoisat kesäyöt, jolloin sato ehtii rauhassa kypsyä. Tämä maa on ihan mieletön ruoka-aitta!"

Pieni särö löytyy tästäkin paratiisista. Pakkanen haluaa olla rehellinen. Jos suomalaiset tomaatit maistuvat kitkeriltä tai vetisiltä, hän ostaa ulkomaisia. Tärkeintä ruoassa on maku.

"Ihmettelen välillä sekä makuja että hintoja. En syytä viljelijöitä, mutta ajattelen, että meillä saisi olla enemmän kilpailua kaupan alalla."

Pizza - suomalaisten kansallisruoka

Äskettäin Pakkanen voitti ennakkoluulonsa ja maistoi joensuulaisen yrittäjän friteeraamia sirkkoja. Ne olivat hänestä todella herkullisia.

"Hyönteisissä on epäilemättä meidän ruokatulevaisuutemme."

Kun Outi Pakkaselta pyydettiin novellia Ruoka-Kalevala-kirjaan, hän innostui heti. Pohdittuaan, mikä on nykyisin suomalaisten kansallisruoka, hän päätyi pizzaan. Novellin nimeksi tuli Rossanon pizza ja se sijoittuu Italian Bolognaan. Novellin päähenkilö on ylipainoinen nainen, joka taistelee kilojensa kanssa.

"Haluan puolustaa ihmisen oikeutta olla sen näköinen ja kokoinen kuin hän on. Ja haluan myös käsitellä tätä aivan älytöntä nuoruuden, kauneuden ja laihuuden ihannointia, joka on mennyt äärimmäisyyksiin."

Kerro oma ruokatarinasi

 

  1. Klikkaa osoitteeseen Ruokakalevala.fi ja kerro omin sanoin rakkain, paras, hauskin tai millainen vain makumuistosi.
  2. Osoitteessa Ruokakalevala.fi pääset myös selaamaan ja katselemaan muiden tarinoita. Innosta myös tutut mukaan!
  3. Kaikkien sivustolle ruokamuistonsa jättäneiden kesken arvotaan joka kuukausi S-ryhmän 100 euron arvoinen lahjakortti.

S-ryhmän Ruoka-Kalevala on osa Suomi100-juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Teksti
Kuva Minna Kurjenluoma
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5