Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Alepa Kauppakassi tulee kesällä vaikka piknikille

Teksti:
Marika Harjumaa
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 26.5.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Iso säkki kissanhiekkaa, tölkkikaupalla maitoa ja lavallinen kevytkolaa aikuisille. Kun nämä ja viikon muut ostokset saadaan kotiovelle, on autoton Åstrandin perhe ikionnellinen.

"Alepan Kauppakassi on viisihenkisen perheemme pelastus. Ennen menimme väsyneinä ja nälkäisinä töiden jälkeen kauppaan emmekä jaksaneet miettiä kuin saman päivän ruoat kerralla", kertoo Mia Åstrand.

Vantaalaiset Åstrandit ovat huomanneet, että Kauppakassi-palvelun käyttö säästää selvää rahaa. Kun ruoat suunnitellaan ja tilataan kerran viikossa, pääsee kokonaan eroon heräteostoksista. Kauppakassi säästää myös hermoja.

"Nyt ei ole enää ruokaostosrumbaa. Käymme kaupassa ainoastaan hankkimassa lasten lauantaikarkit. Se on Alvarille, Oliverille sekä Fridalle elämys ja ihana kokemus vanhemmillekin. Kerrankin on suorastaan rauhallista käydä kaupassa."

Miaa ilahduttaa tieto siitä, että Kauppakassin voi tilata melkein minne vain. Hän arvelee, että varsinkin suuren porukan piknikillä palvelu on todellinen ässä.

"Perunasalaatti tulee kylmänä paikalle sen sijaan, että se olisi hautunut kassissa helteessä. Eikä juomia tarvitse kantaa!"

Näin tilaat Alepa Kauppakassin

  1. Alepa Kauppakassi on kätevä tapa tilata ostokset netin kautta kotiin tai jonnekin muualle. Ostosten hinta on sama kuin myymälässä, päälle lisätään vain toimitusmaksu (S-Etukortilla alkaen 5,90 €).
  2. Kesällä palvelua kannattaa hyödyntää monipuolisesti. Kuljetusauto voi kaartaa vaikka piknikpaikalle tai kesämökille.
  3. Alepa Kauppakassi toimii Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Klaukkalassa, Nurmijärvellä ja Tuusulassa lukuun ottamatta saaristoalueita. Tee tilaus osoitteessa Alepa.fi/kauppakassi.