Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Suklainen banaani-appelsiinikakku

Fork and knife
12 Palaa
Fork and knife
12 Palaa

Ainekset

Kakkutaikina

6 kpl
Munaa
2 tl
Vanilliinisokeria
3 dl
Vehnäjauhoja
3 rkl
Kaakaojauhetta

Kostutukseen

1 1/2 dl
Appelsiinimehua
2 rkl
Vahvaa kahvia

Täyte

3 kpl
Banaania
5 dl
Kuohukermaa tai vaahtoutuvaa rasvasekoitetta
1/2 rkl
Kaakaojauhetta
Sokeria maun mukaan

Väliin

Noin 1 dl appelsiinimarmeladia

Koristeeksi

Raastettua taloussuklaata
Raastettua appelsiinikuorta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Vatkaa munat ja sokeri sakeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita kevyesti.  Levitä taikina leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi laidalliseen uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin 15 minuutin ajan kypsäksi. Kumoa jäähtynyt kakkulevy leivinpöydälle ja leikkaa se neljää samankokoiseen suorakaiteen muotoisen palaan. Leikkaa yksi paloista edelleen leveyssuunnassa 6-7 suorakaiteeseen. Kostuta pohjapalat appelsiinimehulla ja kahvilla.Valmista täyte. Soseuta banaanit. Vaahdota kerma ja yhdistä siihen loput täytteen ainekset. Aloita kakun kokoaminen levittämällä pohjimmaisen kakkupalan päälle kerros marmeladia ja sen päälle kerros täytettä. Nosta täytteen päälle seuraava kakkupohja ja toimi kuten edellä. Kolmannen kerroksen kohdalla pursota täyte pohjan päälle paksuiksi raidoiksi. Aseta pienet kakkupohjat nojaamaan täytteeseen ja ripottele päälle suklaa- ja appelsiininkuoriraastetta.

Miltä maistui?
Resepti:
Marja Samuli
Kuvat:
Timo Viljakainen
Julkaistu: 22.2.2005
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.