Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Savulohipiiras

Fork and knife
30 Annosta
Fork and knife
30 Annosta

Ainekset

2 kpl
(à 400 g) pakasteruisperuna- tai piirakkataikinaa
600 g
Lämminsavulohta
3 dl
Kivettömiä oliiveja
3 dl
Silputtua tilliä
1 kpl
Ruukku ruohosipulia
6 kpl
Kananmunaa
2 kpl
(à 200 g) ranskankermaa
4 dl
Ruokakermaa
1 1/2 rkl
Rouhittua roseepippuria
2 dl
Voimakasta juustoraastetta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Kauli molemmat sulaneet taikinalevyt reilun puolikkaan uunipellin kokoisiksi. Nipistä saumakohta umpeen sormin niin, että taikina peittää leivinpaperoidun pellin kokonaan. Taikina saa nousta myös pellin reunoille. Pistele taikina haarukalla. Esipaista taikinaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10–12 minuuttia.Poista lohesta nahka ja ruodot. Hienonna kala haarukalla. Valuta oliivit ja silppua ne. Silppua tilli ja ruohosipuli. Levitä lohi, oliivit ja yrttisilppu piirakkapohjalle. Riko munien rakenne, sekoita joukkoon kermat ja roseepippuri. Kaada seos täytteen päälle. Ripottele päälle juustoraaste. Laske uunilämpö 175 asteeseen. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 30–35 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Anna piirakan jäähtyä hetki ja leikkaa se neliöiksi.

Miltä maistui?
Resepti:
Elina Jyväs
Kuvat:
Timo Viljakainen ja Reeta Viljakainen
Julkaistu: 26.12.2011
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.