Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Punajuuripihvit ja paistettu sipuli

Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Valmista mehevät kasvispihvit punajuuresta! Paistettu sipuli viimeistelee punajuuripihvit. Tarjoa punajuuripihvit salaatin kera ateriana tai liharuoan lisäkkeenä.

Ainekset

4 kpl
Isoa punajuurta
1 tl
Suolaa
1 dl
Vehnäjauhoja
2 kpl
Kananmunaa
2 dl
Korppujauhoja
1/2 tl
Valko- tai mustapippuria
2 kpl
Isoa sipulia
Suolaa
Sokeria
Öljyä paistamiseen

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi. Jäähdytä kylmässä vedessä ja kuori. Leikkaa jokaisen punajuuren keskeltä kaksi reilun sentin paksuista viipaletta (pihviä). Säästä ylijäävät punajuuren palat esimerkiksi salaattiin. Mausta viipaleet suolalla.

Pane vehnäjauhot, munat ja korppujauhot syville lautasille. Mausta korppujauhot pippurilla. Kääntele punajuuret ensin vehnäjauhoissa, sitten rikkivatkatussa munassa ja lopuksi korppujauhoissa. Anna kuorrutuksen kovettua hetki.

Leikkaa sipulit renkaiksi, kuumenna pannulla lusikallinen öljyä ja paista sipulit vaaleanruskeiksi. Lisää vähän suolaa ja sokeria, kuumenna ja nosta sipulit pois pannulta.

Paista neljä pihviä kerrallaan öljyssä keskilämmöllä kauniin ruskeiksi.

Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 21.8.2015
|
Muokattu: 8.1.2021

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

224

936

3,5 g

0,8 g

36,8 g

6,8 g

3,5 g

9,5 g

0,2 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 tl Suolaa,

0,5 tl Valko- tai mustapippuria,

Suolaa,

Sokeria,

Öljyä paistamiseen.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli