Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mustikkakukko

timer-icon60 min
Fork and knife
6 Annosta
Fork and knife
6 Annosta
Yhdistä ruis ja mustikka rättänäksi. Paista rukiisesta taikinasta ja sokeroiduista mustikoista pienet mustikkakukkoset tai yksi iso rättänä. Kun teet ison kukon, tuplaa mustikkatäytteen määrä. Tarjoa mustikkakukon kanssa vaniljakastiketta tai jäätelöä.

Ainekset

Taikina

200 g
margariinia
1 1/2 dl
sokeria
4 1/2 dl
ruisjauhoja (täysjyvä)
1 tl
leivinjauhetta

Täyte

200 g
(3 dl) mustikoita
3/4 dl
sokeria
1 rkl
perunajauhoja

Lisäksi

1 rkl
margariinia voiteluun

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Sulata rasva kattilassa. Anna sen jäähtyä hetki ja sekoita sokeri joukkoon. Lisää jauhot ja leivinjauhe seokseen ja sekoita tasaiseksi. Ota taikinasta neljäsosa ja siirrä sivuun odottamaan.

200 g
margariinia
1 1/2 dl
sokeria
4 1/2 dl
ruisjauhoja (täysjyvä)
1 tl
leivinjauhetta
2

Voitele uunivuoka (halkaisija 20 cm) tai kuusi muffinivuokaa hyvin. Jaa loppu taikina vuokiin ja painele jauhotetuin sormin vuokien pohjalle ja reunoille.

1 rkl
margariinia voiteluun
3

Yhdistä täytteen mustikat, sokeri ja perunajauhot. Annostele seos vuokiin. Taputtele erikseen otetusta taikinasta kannet mustikkakukoille.

200 g
(3 dl) mustikoita
3/4 dl
sokeria
1 rkl
perunajauhoja
4

Paista isoa rättänää 200-asteisen uunin keskitasolla 45 minuuttia tai pieniä kukkosia noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoamista.

Miltä maistui?(1 arviota)
Resepti:
Yhteishyvän ruokatoimitus
Kuvat:
Päivi Ristell
Julkaistu: 21.6.2013
|
Muokattu: 17.6.2022

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

544

2279

29,7 g

12,8 g

61,5 g

35,7 g

6,8 g

4,7 g

0,6 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli