Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lohipasteijat

Fork and knife
30 Kappaletta
Fork and knife
30 Kappaletta

Ainekset

100 g
Margariinia
4 dl
Maitoa
6 dl
Vehnäjauhoja
4 dl
Maissijauhoja
2 tl
Leivinjauhetta
1 tl
Suolaa
1 kpl
Kananmuna

Täyte

2 kpl
Keitettyä kananmunaa
Pala purjoa
1 rkl
Öljyä
2 kpl
Valkosipulinkynttä
200 g
Tuorejuustoa
3 rkl
Hienonnettua tilliä
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
1 kpl
(150 g) kylmäsavustettua kirjolohta

Voiteluun

1 kpl
Kananmuna

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Sulata rasva ja sekoita joukkoon maito. Nosta jäähtymään. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita niihin rasva-maitoseos. Lisää kananmuna ja sekoita taikinaksi. Kääri kelmuun ja siirrä jääkaappiin.

Kuori ja hienonna kananmunat haarukalla. Pilko purjo ja kuullota öljyssä. Murskaa joukkoon valkosipulinkynnet. Anna jäähtyä.

Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon kananmunat, purjoseos ja hienonnettu tilli. Mausta kevyesti.

Jaa taikina kolmeen osaan. Ja palat edelleen kymmeneen osaan. Kauli palat ohuiksi, pyöreiksi levyiksi (halk. 10–12 cm). Nostele noin ruokalusikallinen täytettä ja pala kirjolohta jokaiselle levylle. Taita kahtia ja nipistele reunat kiinni.

Voitele piiraat kananmunalla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 4.11.2013
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

123

517

4,4 g

1,4 g

16,7 g

1,1 g

0,6 g

3,7 g

0,1 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

2 tl Leivinjauhetta,

1 tl Suolaa,

Pala purjoa,

Valkosipulinkynttä,

3 rkl Hienonnettua tilliä,

Suolaa,

Rouhittua mustapippuria,

1 paketti (150 g) kylmäsavustettua kirjolohta.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli