Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jäätelökääretorttu

timer-iconUseita tunteja  (josta 30 min aktiivista)
Fork and knife
12 Palaa
Fork and knife
12 Palaa
Kääri jäätelökakku rullalle! Täytä pakastettu kääretorttu jäätelöllä ja raikkailla mansikkaraidoilla. Kokeile täytteessä erilaisia jäätelömakuja ja myös muita marjoja. Esimerkiksi vadelmilla ja vaniljajäätelöllä täytetty kääretorttu on kiva herkku kahvipöytään.

Ainekset

Pohja

4 kpl
kananmunaa
1 1/2 dl
sokeria
1 dl
vehnäjauhoja
3/4 dl
perunajauhoja
1 tl
leivinjauhetta

Täyte

400 g
(2 rs) mansikoita tai vadelmia
2 rkl
sokeria
350 g
(7 dl) jäätelöä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe keskenään toisessa kulhossa. Siivilöi jauhoseos ja sekoita se varovasti nostellen munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.

4 kpl
kananmunaa
1 1/2 dl
sokeria
1 dl
vehnäjauhoja
3/4 dl
perunajauhoja
1 tl
leivinjauhetta
2

Kumoa kypsä kääretorttulevy toiselle leivinpaperille, johon on ripoteltu 2 rkl sokeria. Poista pohjapaperi, kun torttu on hieman jäähtynyt. Anna torttulevyn jäähtyä kokonaan.

3

Ota vähän marjoja sivuun koristelua varten. Soseuta loput marjat ja mausta sose sokerilla. Pehmennä jäätelö puuharukalla tai sähkövatkaimella. Levitä jäätelö jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja marjasose jäätelön päälle.

400 g
(2 rs) mansikoita tai vadelmia
2 rkl
sokeria
350 g
(7 dl) jäätelöä
4

Rullaa levy leivinpaperin avulla kääretortuksi, jätä saumakohta alle. Kääri leivinpaperiin kääritty torttu vielä folioon ja pakasta vähintään kaksi tuntia.

5

Jos torttu on pakastimessa pidempään kuin kaksi tuntia, ota se sulamaan jääkaappiin 15–30 minuuttia ennen tarjoilua.

Miltä maistui?
Resepti:
Yhteishyvän ruokatoimitus
Kuvat:
Ninna Lindström
Julkaistu: 23.6.2005
|
Muokattu: 18.6.2022

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

170

711

4,0 g

1,4 g

27,6 g

20,4 g

1,4 g

4,5 g

0,2 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli