Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Teekiisseli

timer-icon15 min
Fork and knife
1 Kappaletta
Fork and knife
1 Kappaletta

Ainekset

1 l
Vettä
2 rkl
Metsämarja-, vadelma- tai mansikkateetä
Sokeria maun mukaan
Suolaa
1 kpl
Pussi (200 g) pakastevadelmia

Saostamiseen

2 dl
Vettä
4 rkl
Perunajauhoja
Muutama tuore mansikka

Pinnalle

Sokeria

Lisäksi

Kermavaahtoa tai vaniljajäätälöä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Hauduta teelehdet poreilevassa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan ja siivilöi toiseen kattilaan. Mausta juoma makusi mukaan sokerilla ja kiehauta.Lisää pakastevadelmat.Sekoita perunajauhot vesitilkkaan. Nosta kattila kuumalta levyltä ja lisää vähitellen suurus koko ajan pohjaa myöten sekoittaen. Lopeta sekoittaminen, nosta kiisseli kuumalle levylle ja kiehauta.Viipaloi joukkoon huuhdotut, tuoreet mansikat. Kaada kiisseli kulhoon ja ripottele pinnalle sokeria. Tarjoa viileänä kermavaahdon tai jäätelön kanssa.Kiisseli kestää kuljetuksen suljetussa astiassa ja säilyy jääkaapissa 1-2 päivää.

Miltä maistui?
Resepti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 13.2.2007
|
Muokattu: 1.4.2022

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.