Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Täytetyt tomaatit

timer-icon30 min
Fork and knife
2 Annosta
Fork and knife
2 Annosta
Riisi, sipuli ja mausteet ovat maukkaiden täytettyjen tomaattien salaisuus. Tarjoa täytetyt tomaatit runsaan salaatin kanssa tai joko lihan tai kalan lisäkkeenä.

Ainekset

2 kpl
Pihvitomaattia tai 4 tavallista tomaattia

Täyte

1 dl
Tummaa pikariisiä
2 - 3 dl
Vettä
1 kpl
Keltasipuli
1 kpl
Valkosipulinkynsi
1 rkl
Öljyä
1/2 tl
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
1/2 tl
Kuminansiemeniä
2 rkl
Silputtuja tuoreyrttejä
1 rkl
Kylmäpuristettua oliivi- tai rypsiöljyä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Leikkaa tomaattien yläosasta ”lakki” pois. Koverra siemenet lusikalla. Valuta tomaatteja ylösalaisin talouspaperin päällä. Nosta tomaatit uunivuokaan. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna öljy pannussa. Kuullota siinä sipulisilppu. Mausta ja lisää seos riisiin. Täytä tomaatit riisiseoksella.Nosta tomaattien lakki kanneksi päälle ja valuta öljyä tomaateille. Kypsennä tomaatteja 200-asteisen uunin keskitasolla 10–15 minuuttia, koosta riippuen. Tomaatit saavat pehmetä mutta eivät kypsyä hajoaviksi. Tarjoa runsaan salaatin kanssa tai joko lihan tai kalan lisäkkeenä.

2

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna öljy pannussa. Kuullota siinä sipulisilppu. Mausta ja lisää seos riisiin.

1 dl
Tummaa pikariisiä
1 kpl
Keltasipuli
1 kpl
Valkosipulinkynsi
1 rkl
Öljyä
Rouhittua mustapippuria
1/2 tl
Kuminansiemeniä
1/2 tl
Suolaa
2 rkl
Silputtuja tuoreyrttejä
2 - 3 dl
Vettä
3

Täytä tomaatit riisiseoksella.Nosta tomaattien lakki kanneksi päälle ja valuta öljyä tomaateille. Kypsennä tomaatteja 200-asteisen uunin keskitasolla 10–15 minuuttia, koosta riippuen. Tomaatit saavat pehmetä mutta eivät kypsyä hajoaviksi. Tarjoa runsaan salaatin kanssa tai joko lihan tai kalan lisäkkeenä.

1 rkl
Kylmäpuristettua oliivi- tai rypsiöljyä
Miltä maistui?
Resepti:
Elina Jyväs
Kuvat:
Timo Viljakainen ja Reeta Viljakainen
Julkaistu: 27.4.2011
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.