Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sitruunakääretorttu

timer-icon30 min
Fork and knife
10 Annosta
Fork and knife
10 Annosta
Sitruunarahka ja hasselpähkinärouhe tekevät kääretortusta mehevän. Nauti sitruunakääretortun kanssa kupillinen kahvia tai teetä.

Ainekset

4 kpl
Kananmunaa
1 1/2 dl
Sokeri
1 dl
Vehnäjauhoja
3/4 dl
Perunajauhoja
1 tl
Leivinjauhetta
1 kpl
Sitruunan raastettu kuori

Väliin ja pinnalle

2 dl
Kuohukermaa
1 kpl
Sitruunarahkaa (200 g)
3 rkl
Tomusokeria
4 rkl
Hasselpähkinärouhetta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos vaahtoon ja lisää sitruunan kuori. Sekoita tasaiseksi.

2

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperiarkille. Irrota pohjapaperi ja anna levyn jäähtyä.

3

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja tomusokeri. Jaa reilu puolet täytteestä levylle ja kääri rullalle paperin avulla. Jätä saumakohta alaspäin. Anna tortun vetäytyä jääkaapissa. Levitä loppu täyte tortun päälle ja ripottele pähkinärouhetta.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 22.2.2013
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

261

1093

13,3 g

6,6 g

28,3 g

19,7 g

1,0 g

6,4 g

0,1 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 tl Leivinjauhetta,

Sitruunan raastettu kuori.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli